Laitumen starat,osa 4: Katie Bhanna of Ukkonen

Jokainen lehmä, sonni ja hieho on oma persoonansa - tästä ei liene epäillystäkään. Laitumen staraksi pääsee kuitenkin vain osa karjastamme. Olisiko sana kipinä eli se jokin, mikä nostaa tietyt eläimet kerronnan keskiöön.
Katien kipinä syttyi vuonna 2007, jolloin kuusivuotias lehmärouva rupesi kevättalvella linkuttamaan toista etujalkaansa. Lähempi tarkastelu ei tuonut valaistusta asiaan - kinttua sai koskea ja painella, kosketusarka ei lainkaan. Mutta painoa Katie ei jalalle asettanut, ja aina tilaisuuden tullen ryhtyi makaamaan, ja mieluiten lähelle paalitelineitä, jotta matka ruuan ääreen kipeällä jalalla olisi mahdollisimman lyhyt.
Vasikoinnin lähestyessä huoli kasvoi, miten neito tuosta ponnistuksesta selviäisi. Huoli oli turha: Katie ponnisti makuulta komean sonnipoika Gearaldin, kiepsahti puhdistamaan jälkikasvua niin ikään makuulta ja kun vasikka nousi nopeaa tahtia jaloillensa, teki emo samoin, ohjasi utareille, ruokki ja asettuivat sitten yhdessä vieretysten makaamaan.
Kevät sujui samalla kuviolla; kaikki muut ajat paitsi oma tai vasikan ruokinta kului maaten. Eläinlääkäriltä asiaa kysyttäessä, totesi, että jalkavaivat ovat vaikeita, ja Katie joko toipuu tai sitten...Saadusta kipulääkkeestäkään ei ollut apua. Se, mistä Katie todella nautti, oli jalan hierominen; sitä sitten tehtiin aina tilaisuuden tullen, ja lehmä painoi luomet kiinni ja nautti olostaan.
Kesälaidunnuksen alkaessa Katie teki aivan oman systeeminsä; pysyi samalla kohtaa ja kiersi itsensä ympäri kaiken mahdollisen vihreän suuhunsa laittaen - säästi näin omaa jalkaansa.
Ja sitten heinäkuussa koitti aamu, jota olimme odottaneet: linkutus oli ohi. Lehmärouva kulki laitumella vasikan kanssa kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, mistä oli kysymys.
Tuohon episodiin saakka Katie oli aina ollut hieman varauksellinen, mutta luonnetta muutti kerrassaan tiivis yhteistyö hieronnan kautta. Ja kun sen makuun oli päästy niin täydelleen, että sitä piti saada, vaikka kuinka terve jo oli. Ainoa varauksellisuus, mikä jäi, koskee kiinniottoa. Vain Pauliina saa lehmän häkkiin houkuteltua. Kipinää tämäkin. Muuten Katie onkin laitumen tyyni rauhallisuus, ja aina valmis tutustumaan paikalle tuomiin vieraisiimme.

Pojassa on potentiaalia

Johan se Solomonin syntyessä tammikuussa tiedettiin, että näin siinä käy: riimukoulutus privaatisti yhdelle sonnipojalle. Ukkoset tarttuivat hommaan tyypilliseen tapaansa päättäväisesti ja jo nyt täytyy myöntää, että hivenen harmittaa, ettei Solomonia voida meillä läheisen sukulaisuussuhteen vuoksi käyttää siitossonnina. Pari ensimmäistä päivää muistutti aika lailla Tankki täyteen -sarjan Juhanan kuuluisaa repliikkiä: "Mää huusi ja huusi mutta ne akat huusi kovempaa!" Niinpä niin, kiinnioton tuska piti(tavalliseen tapaan) kertoa kaikille: emolle(jolta lähti ääni vastatessa), hiehoille, kissalle, isäntäparille, autolle, ämpärille jne. Mutta olisittepa nähneet, mikä kesyyntymisen vauhti - toisena päivänä Pauliina käveli sonnipojan kanssa pihalla kuin se (Solomon) olisi tehnyt sitä koko elämänsä. Täydellinen askellus, uljas ryhti, tyylipuhtaat seisahtumiset ja hei - aika kaunis punainen väri! Tässä on oiva tilaisuus halukkaalle, tulevaisuuteen katsovalle kasvattajalle.

Hiehojen taikaa - Taikan hiehoja

Vaikka kuinka kuvittelee jo tietävänsä paljon karjastaan, aina saa yllättyä. Yhdeksänvuotiaan Taikan vierailu hiehojemme parissa oli uuden oppimisesta mitä parhain esimerkki. Hieholaumamme kaksi kesyintä eli Germaine ja Lavena tekivät tuttavuutta, kuten kuvasta näkyy, hyvin läheisellä tavalla. Mutta sitten tapaus Hera; 1-vuotias neito on emännän sinnikkäistä yrityksistä huolimatta pitänyt etäisyyttä. Hera tulee lähelle, mutta harjata ei ole saanut.
Taika kuunteli ennen laitumelle menoa ohjeet huolella, ja saatuaan harjan käteen liikkui rauhallisesti Heran luo, ja antoi hiehon nuuhkia käsiään. Jotta tapaus saa vankemman pohjan, toistettiin harjaus vielä uusintavierailulla. Emäntä asiasta innostuneena lähti sitten itse Heraa tervehtimään, ja mitään hipaisuakaan harjalla ei saanut tehdä.
Onko siis niin, että Hera vaistoaa nuoren neidon, ja on siitä johtuen suopeampi? Onko Taikan ruumiinkieli juuri sellainen, joka herättää Heran luottamuksen? Yksi vastaus on tietenkin, että hiehojen maailma on aina suuri arvoitus, eli kuten Kaakkois-Aasiassa sanottaisiin "same same but different". Vaikka kuinka riimukoulutetaan, ja käsitellään eläimiä samalla tavalla, pysyvät yksilölliset erot suurina. Siksihän se taitaa olla niin, että Ishbel taas ei anna kenenkään muun ihmisen kuin emännän koskea.
Taikan vierailu osoitti, miten loistavasti ihminen ja Highland voivat löytää toisensa, kun molemminpuolinen luottamus on saavutettu!

Takaisin tonteilla

Terveisiä lomalta!

Kotomaisen karjankasvatusmallin rinnalle tuli taas aimo annos uudenlaista näkökulmaa Kambodzhaan suuntautuneelta matkalta. Maassa toki näki muutaman suurenkin laitumen, mutta pääosin perhetilat näyttivät olevan se kantava voima. Eli sonni, pari lehmää ja pari vasua (sekä tietenkin kanat kuopsuttamassa ja sikä lätissä). Auroja riisipelloilla vetivät vesipuhvelit ja puoli kilometriä kaupungin keskustasta kulkivat härkävankkurit verkkaiseen tahtiin Lexusten rinnalla. Länsimainen kaikkitietävyys karisee helposti mahtavan kulttuurin ja iloisten hymyjen edessä ja muistuttaa siitä, että asioita ei aina tarvitse tehdä samalla tavalla.

Kuva Angkorin temppelialueelta

Hanskat naulaan

Sydäntenmurskaaja Billie on ollut erottamaton osa Highland-kasvatustamme. Jo ensimmäisten riimukoulutusten myötä saimme tuta mustan neitomme merkityksen - kissan nähdessään levottominkin vasikka rauhoittui uteliaana paikalleen kuin taikaiskusta. Billien suhde karjaan onkin aina ollut peloton, joskin hieman ylimielinen. Sen yksi mielihuveista on käyskennellä aitalangan alitse laitumelle, saada joku vasikka kiinnostumaan itsestään, ja sitten syöksähtää pois laitumelta.Toinen ominaispiirre neidolle on nukkua yöt, mitä nyt välillä iskee kello kolmen hellyyspuuska tai halu kutitella varpaita. Päivät kuluvat saalistaen (eihän kotiruoka ole läheskään ulkona nautitun veroista), ja öisin sitten kerätään voimavaroja uudelle päivälle. Toki näin ei joka yö tapahdu, sillä välillä pitää lähteä pidemmäksi aikaa tien päälle eli ilmeisesti lomalle.Nyt koittaa Billielle kotivahdin rooli, sillä reissu kaukomaille on koittamassa. Valppaasti olemme ottaneet mallia, miten rennosti elämä otetaan. Tätä esimerkkiä antavat niin kissa kuin karjakin hyvin moninaisesti. Onkin aika lomailun!