WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Laitumen starat, osa 1: Linsay von Scaldi


Linsay (aka. Liinukka, Kerberos, Kuningatar Itse, Blondi, Limppu, jne. ) avaa Laitumen starat -sarjan itseoikeutetusti. Tuo pirtsakka rouva (s. -98) on laumamme ehdoton ykköshahmo, Suomen Highland-emojen aatelia ja melkoinen persoona. Linsayn suhde meihin kasvattajiin on jo vuosien ajan pysynyt samalla tasolla eli heiluu siinä kulmien alta pälyilyn ja ylimielisen tuhahtelun maastossa. On tavallaan riemukasta aloittaa jokainen kohtaaminen kuin ensitapaamisesta, mutta ehkä joskus vähempi sarvien hemputtelu voisi olla paikallaan. Kyllähän Linsay aika ajoin suo meille kunnian harjata tai antaa herkkuja, mutta turha yrittää lähempää tuttavuutta. Eikä se suhtaudu välttämättä muuhun laumaan sen suuremalla sydämellisyydellä, hän määrää ja sillä selvä ja pois tieltä.

Linsay emona onkin täysin oma lukunsa - koska kaikki ylistyssanat ovat riittämättömiä, täytyisi varmaan säveltää sonaatti sen kunniaksi. Ensinnäkin vasikointi: kaiken tuhertamisen ja ähkimisen sijaan Liinukka etsii hyvä paikan, pyöräyttää vasun siihen hupsisheijaa ja sitten uusi tulokas ylös ja maidolle. Tästä hetkestä eteenpäin Linsayn elämä pyörii vain ja ainoastaan vasikan ympärillä. Totta kai muutkin emot katsovat jälkeläisensä perään, mutta Linsaylla on se pieni jokin, se pieni ylimääräinen kipinä, joka tekee siitä laumamme ykkösemon. Se voi olla maidon superlaatu - sen vasikat ovat aina isompia kuin muut, ehkä se on tyyli, jolla Linsay pesee vasikkaansa - niillä on aina laitumen puhtaimmat pyllyt. Tietenkin rouva johtajan vasikka pääsee emonsa kupeessa aina sinne minne haluaa.

Sanottakoon vaikka, että Linsay on laitumen Greta Garbo - saavuttamaton ja salaperäinen , mutta silti kiehtova ja vastustamaton.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Muksis !


Niinpä niin, oli jälleen aika muiden eläinsiirtojen, eli hiehot ja osa emoista vasikoineen Ruissaloon. Kuten aina, olimme suunnitelleet siirrot huolella ja viimeisiä yksityiskohtia myöten - vahinko vain, että eläimet eivät tunnu suhtautuvan asioihin yhtä suurella perinpohjaisuudella. Ensi vuonna piirrän toimintakaavion näkyvästi pahviplakaatille ja esittelen sen eläimille viikkoa ennen toimenpiteitä.

Noh, kyllähän kuljetusautoon aiotuista eläimistä saatiin valtaosa, mutta kun viimeistä vietiin, niin sattui nk.haaveri. Phelan (kuvassa) oli päättänyt, että emosta viis, hänhän ei kyytiin lähde vaan oikaisee tästä rauta-aitojen välistä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Pahaksi onneksi Pauliina oli juuri sillä kohdalla, ja aidan hypätessä reilulla vauhdilla puoli metriä eteenpäin tärähti poikkirauta suoraan päin näköä. Viisi senttiä vasemmalle, ja klyyvari olisi ollut entinen, nyt selvittiin säikähdyksellä, turvotuksella ja roisin näköisellä kipeällä mustelmalla, joka sai Pauliinan muistuttamaan pandakarhua. Tilanteen uudelleenarvioinnin jälkeen vietiin Turkuun kuorma, ja sitten kyydistä jääneet yksilöt lasti kerrallaan omalla peräkärryllä. Enemmittä vahingoitta siirrot ovat nyt sonnia lukuunottamatta valmiit, ja Pursiseuran laitumella laiduntaa viisi lehmää ja kolme vasikkaa ( Myös Phelan ! ) ja Krottilan puolella viisi hiehoa. Kesä on täällä!