WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

A Change is gonna come


Tuo tammikuinen sunnuntaiaamu piti olla niitä ihan tavallisia Highland-kasvattajan aamuja, emojen katsastus, vettä ja heinää hiehoille ja se siitä. Emot olivat jälleen hajallaan kuin akanat tuulessa, lähimpänä Ailionora, joten sitä ensin tervehtimään. Mitä, mitä! Rouvan jalkojen juuressa näkyi ruskea möykky eli ehta vasikka; silmät suurina ja pää sauhuten aloin kuumeisesti laskea kuukausia taaksepäin, kun samalla hälytin isäntää puhelimitse paikalle. Perinteisesti Sean on siirretty pois lehmien luota kun nelisen viikkoa on kulunut ensimmäisen vasikan syntymästä, eikä kumpikaan meistä havainnut minkäänlaista säpinää. Keväällä tuohon aikaan laitumella käydään todella tiiviisti, oikeastaan sen ei olisi pitänyt olla mahdollista … mutta, mutta! Aipin edellinen vasikka Milis kuoli kahden viikon ikäisenä, ja ilmeisesti tämä tapahtuma on laukaissut hormonitoiminnan käyntiin vauhdilla. Näitä Highlandien aiheuttamia yllätyksiä vaan riittää, ja tottahan se on; vasikka lumisella laitumella.
Karjankasvattajien toimintakoneisto pärähti käyntiin; päätimme ottaa emon ja vasikan piharakennukseen vierihoitoon, sonnipojan tarmokkaan äänen voimalla sai se oitis suunnitellun soul-kevään kunniaksi nimen Solomon. Emo ja vasikka tuntuivat ensi hetkistä alkaen arvostavan yksiötään, ja paria ulkopiipahdusta lukuun ottamatta pitäytyivät tiiviisti sisätilassa. Illalla käydessämme vasikkaa ja emoa tervehtimässä, oli ilo katsella tulokkaan valpasta katsetta, ja kuunnella sitä herttaista jutustelua, jota kävivät keskenään.
Ja tänään, kun Solomon täyttää viikon, on se emonsa kanssa ollut jo pari päivää laumassa kirmaten ympäriinsä ja yrittäen sinnikkäästi tehdä tuttavuutta muiden rouvien kanssa. Kuten nimikaimansa laulaa: ”Just out of reach…”

torstai 15. tammikuuta 2009

Laitumen starat, osa 3: Sean am Prionnsa of Ukkonen



Uljas siitossonnimme Sean of Ukkonen ( Isäntä, Iso Poika, Mörrimöykky jne.) on ensimmäinen tilallamme syntynyt vasikka eli saanut korvamerkin 001. Enteellistäkö? Seanin syntymä oli ikimuistoinen maaliskuun 4. päivän tai oikeammin illan tapahtuma. Pakkanen paukkui, kuu loi aavemaista loistoaan ja maa järisi; Linsay (tuo laitumen starana jo esitelty) olikin vastoin kaikkia odotuksia pyöräyttänyt vasikan ja vain vasta-aloittanut, valveutunut miespuolinen kasvattaja (=Jari) oli jäänyt miettimään, että jotenkin Linsay vaan oli ollut muutama tunti aikaisemmin erilainen. Kun sitten klo 22 korvilla tulimme paikalle, olikin näytelmä valmis. Seonaidilla oli kiima, ja sen tuottamat hormonit saivat neidon häätämään tuolloin vielä johtoportaan ulkopuolella olevan emon vasikan luota pois. Siinä sitten soittamaan Kallelle, koska apukäsiä tarvittiin. Emäntä keskittyi vasikan hierontaan kylmenevässä illassa pahnoilla, isäntä huolehti Seonaidia pois paikalta ja Kalle lypsi ternit. Toimme vasikan pressun päällä sisälle torppaan, ja sitten hieroimme tulokasta, ja yritimme ja lopulta onnistuimme saamaan hiukan terniä sisään. Jostain oli jäänyt muisto, että olimme nähneet emon nuolevan jälkikasvua tämän syödessä, ja sama peppuhieronta tepsi. Kaikkihan oli ensikertalaisen kokemaa. Johonkin aikaa yöstä uuvahdimme, mutta lepoa kesti vain hetken. Riemuksemme eteisestä alkoi kuulua jytinää, kun sonnipoika alkoi kavuta sinnikkäästi jaloilleen. Siinä sitten yö kuluikin, ja maitoa saimme vielä tuttipullosta sisään sujautettua. Aamuseitsemältä lähdimme hilaamaan pressun päällä poikaa emonsa luo. Se olikin temppu sinänsä; maidosta vahvistuneena ei makoilu pressun päällä tahtonut kiinnostaa. Siinä Jarin kanssa vetäessä mieleen pyrki ajatus, että Highlandin vasikoinnitko yleensä helppoja…Lisää riemua, sillä usean tunnin ero vasikastaan ei ollut vähentänyt Linsayn emo-ominaisuuksia. Siitä vaan sutena (voiko näin sanoa) vasikan luo, jonka työnsi tarmokkaasti läheiseen pajukkoon, ja niin hoitovastuu siirtyi sille jolle se kuuluikin. Seonaid oli myös menettänyt kiinnostukseen tulokkaaseen, joten enää odoteltiin eläinlääkärin kommenttia, joka illalla oli hätäpäissä kutsuttu tarkastamaan tilannetta. Hänen lakoninen kommentti oli, että onpa komea vasikka. Pakkaset jatkuivat kovina, mutta Linsayn supermaito teki tehtävänsä, ja Sean pomppi lumen pöllyessä ympäri laidunta.
Tapahtumasta eteenpäin onkin Seanin ura kulkenut kohti siitossonnin uraa. Onhan se aina ollut suurin ja komein, ja omaa vielä vahvan luonteen: rento kasvattajia kohtaan ja ah – niin huolehtivainen rouviinsa nähden. Vierailijat, jotka tulevat kasvattajien kanssa, katsastetaan tarkkaan.
Kun Sean tuodaan kesällä rouvien luo, on se näky sinänsä: maata kuopitaan, rintaa röyhistellään ja päästetään sitä aivan omaa ääntä, joka on emoille tarkoitettu. Siinä voi kasvattaja vain katsoa ja ihailla!