WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

maanantai 7. syyskuuta 2009

Hanskat naulaan


Sydäntenmurskaaja Billie on ollut erottamaton osa Highland-kasvatustamme. Jo ensimmäisten riimukoulutusten myötä saimme tuta mustan neitomme merkityksen - kissan nähdessään levottominkin vasikka rauhoittui uteliaana paikalleen kuin taikaiskusta. Billien suhde karjaan onkin aina ollut peloton, joskin hieman ylimielinen. Sen yksi mielihuveista on käyskennellä aitalangan alitse laitumelle, saada joku vasikka kiinnostumaan itsestään, ja sitten syöksähtää pois laitumelta.Toinen ominaispiirre neidolle on nukkua yöt, mitä nyt välillä iskee kello kolmen hellyyspuuska tai halu kutitella varpaita. Päivät kuluvat saalistaen (eihän kotiruoka ole läheskään ulkona nautitun veroista), ja öisin sitten kerätään voimavaroja uudelle päivälle. Toki näin ei joka yö tapahdu, sillä välillä pitää lähteä pidemmäksi aikaa tien päälle eli ilmeisesti lomalle.Nyt koittaa Billielle kotivahdin rooli, sillä reissu kaukomaille on koittamassa. Valppaasti olemme ottaneet mallia, miten rennosti elämä otetaan. Tätä esimerkkiä antavat niin kissa kuin karjakin hyvin moninaisesti. Onkin aika lomailun!