WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

perjantai 3. joulukuuta 2010

Arktista aherrusta




Kolme sonnipoikaa: Iorcall, Balfour ja Grant saatiin ansiokkaasti laitumella sijaitsevaan häkkiin, josta kuljetuskärryyn, edelleen pihaan, jossa riimut päähän, ja uuteen häkkiin. Jo perinteeksi muuttuneena käytäntönä oli tiedottaa tapahtumasta niin emoja, hiehoja kuin kasvattajiakin. Parin päivän ajan oli korvissa pitelemistä, mutta koska ruoka kuitenkin maittoi, tuli konserttiin myös hengähdyshetkiä. Lisänimi Trio Solmuset annettiin niin ikään vauhdilla, sillä ensimmäiset päivät kiepautettiin toinen toistensa lomaan niin, että riimut olivat solmussa, ja sitä myöten sällit visusti toistensa lomissa. Mutta tästäkin rauhoituttiin ja ruoka ynnä rapsuttelu tuotti tulosta, joten kolmikko oivalsi kupletin juonen, ja ottaa parhaillaankin ilon irti täyden palvelun toiminnasta. Mutta, mutta - tähän riimukoulutusjaksoon tuli sitten varsinainen yllätysmomentti kun pakkanen alkoi paukkua kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Kolmikko kissa, isäntä ja emäntä alkoivat oireilla kylmyydestä lähinnä pyrkimällä hakeutumaan lämpöön heti kun työrupeamat oli suoritettu. Turha kai todeta, että mainitulla toiminnalla kisu pysyi sisällä 23 tuntia, ja ihmispari huomattavasti lyhyemmän ajan. Kun tänään oli lukemat enää (!!) 14 astetta miinuksen puolella, tuntui liki leudolta. Jälleen kerran koitti kadehtimisen hetki eläinten suhteen; ei ihme, että Highlandia verrataan kylmänkestoltaan jakkiin. Nämä itselle hurjat lukemat eivät tunnu vaikuttavan eläimiin lainkaan. Iorcall on ottanut tavaksi ämpärillisen vettä nautittuaan lipaista reippaat annokset lunta. Liekö sitten tarve viilennykselle? Varsinaisia arktisten olosuhteiden selviytymistaitureita nämä meidän karvakantturamme.