Iloja ja suruja

Yksi eläinten kasvattamisen perusasioita on, että yllätyksiä tulee vastaan. Vaikka mistä opuksista ja toisilta kasvattajilta olisi saanut vinkkiä eläinten käyttäytymisen suhteen, aina on niitä kuuluisia poikkeuksia säännöistä. On esimerkiksi vasikointikäyttäytyminen; talvilaitumellamme on tilaa mennä vaikka mihin syrjäiseen nurkkaan (kuten emoilla on tapana), mutta aina löytyy yksilöitä, jotka haluavat pyöräyttää vasikkansa aivan lauman keskelle.
Hiljattain törmäsimme yllätykseen, jota ei olisi halunnut kokea - Euphemia-emolehmän niskat olivat menneet nurin eläimen syödessä paalitelineestä, jossa paaliheinä oli pudonnut eläimen niskaan kohtalokkain seurauksin. Meillä on samat paalitelineet olleet käytössä ikuisuuden ja vain muutaman kerran eläimen pää on jäänyt telineeseen jumiin. Näistä tapauksista on selvitty ihmisapua käyttäen, ja eläin on toipunut hetkessä. Toivottavasti tämä tapaus oli ja jää ainutkertaiseksi.
Iloja on tammikuulle myös mahtunut; talven viimeinen riimukoulutus on ohi ja Aglaia, Euphrosyne ja Wynda kirmasivat riemuloikin hieholaumaan. Tämän kolmikon kouluttaminen oli suoraan sanoen äärimmäisen mukavaa - hiehotytöt tuntuivat ymmärtävän tilanteen tuomat edut eli sai nukkua ja syödä rauhassa ilman, että kukaan vanhempi eläin tuli rauhaa häiritsemään. Ja kyllä heinää kuluikin. Pihalla tehtävät kävelyt sujuivat äärimmäisen verkkaisesti. Liekö sitten neidot ajatelleet, että innolla hankitut kilot heinän ahmimisella pitää varastoida, eikä kuluttaa liian tarmokkaaseen kävelyyn? Nimittäin kyllä vauhtia taas löytyi, kun riimusta vapaaksi pääsivät. Lumi vaan pöllysi ja tanner tömisi. Hymy oli kasvattajalla herkässä moista touhua katsoessa.