Kesän merkkejä

Mehiläiset, kottaraiset, hämähäkit, pikaisen hellekauden vaihtuminen turkasen viileään, metsätähdet - siinä poimintoja toukokuun tarjonnasta, ja kesäkuun koittaessa jälleen kerran on aika pohtia, tuleeko kesää. Yksi tunnusmerkki kesästä karjankasvattajalla on kuitenkin - valtavat karvakasat, jotka irtoavat karvalehmiä harjatessa. Siinä olisi taitavalle karvankäsittelijälle materiaalia moneenkin lankakerään. Tuo harjaaminen, jota eläinten mielestä ei pidä hetkeksikään lopettaa, on ensiluokkainen seurustelu- ja tarkkailumuoto. Silmät, sarvet, utareet ja jalat tulee käytyä tarkkaan läpi, kun harjan kanssa kiertää jokaisen yksilön läpi. Samalla tulee vaihdettua kuulumiset, ja aina voi korvaan kuiskia viimeisimmät juorut tai huolet. Siinä on kuuntelija vertaansa vailla. Toki palautteen saaminen voi olla vähän niin ja näin, mutta kuka meistä välillä ei haluakaan muuta kuin jonkun, joka kallistaa korvansa omille ajatuksille. Vallan terapeuttista!

Terapeuttista tuntuu olevan karja myös pelkän näkyvyytensä ansiosta. Ruissaloon jo yhdeksännen kesäkauden alettua veimme sonnipoikia, ja taas kerran ihailijajoukkoa kertyi paikalle kamerakännyköineen. "Tästä se kesä alkaa", kuului kommenttina ja kasvattajien rehkittyä erinäisiä tunteja ennen kuin poitsut vihreälle pääsivät, saivat taas aimo annoksen hyvää mieltä. Säkylänkin kesälaitumet saivat asukkinsa, ja voi mikä vihreän rouskutus alkoikaan. Tuntui, että eläimet ovat kuin laidunbuffetissa saapuessaan, kaikkea piti maistella, ja pitkin ja poikin laidunta kiertää. Ennätysmärän ja kuraisen talvikauden ajattelu on muisto vaan; nyt saa KESÄ vuoron

Elluska ja TLC

Elluska ja emännän vappurieha

Perinteisen aamukatselmuksen aikaan kävi ilmi, että laitumelle oli saapunut uusi tulokas: Muirne oli pyöräyttänyt muhkean hiehotytön, joka köllötteli emon vieressä. Pikkuisella oli kova ääni ja paljon juttua, joten Ellahan siitä luonnollisesti tuli. Kun emo ja vasikka lähtivät liikkeelle, huomasimme, että vasu oli reipas mutta nisä ei oikein tahtonut yrityksistä huolimatta osua kohdalleen elikkä suuhun.

Aika ajoin tällaista sattuu, ja tiesimme että tässä tilanteessa paras oli ottaa molemmat kiinni ja hetkiseksi pihaan tarkkailtavaksi. Kun emo - Muirne kun on nokkimisjärjestyksessä sieltä häntäpäästä - saa rauhan ja tilaa homma korjaantuu itsestään, jossei niin täytyy antaa TLC:tä.

Ella yritti sinnikkäästi, mutta huteja tuli sen verran, että isäntä päätti ryhtyä hommiin. Ensin tarkistettiin, että Muirnen vetimet olivat auki, sitten yritettiin nk. niska-persus- kääntöohjausotteella (käytössä kaikki kädet ja jalat) viedä Ella syömään. Ensimmäiset pari kertaa menivät vähän ohi, on perin kummallista miten juuri silloin, kun nisä oli melkein suussa piti pistää pakki silmään. Tässä kohdassa on hyvä kertoa, että Muirne oli erittäin yhteistyöhaluinen ja jopa siirsi jalkaansa jotta nisälle pääsisi helpommin.

Eli muutaman hetken tauko, uusi yritys ja lisää TLC:tä. Tässä vaiheessa imu oli niin kova, että Elluska saatuaan sormen suuhunsa meinasi viedä sormukset mennessään. Sitten kaikki olikin vain senteistä kiinni, Ella sormi suussa aivan nisän viereen, pikainen siirto ja naps!

Kun ensi hörpyt maidosta oli saatu, alkoi sellainen hännän vipatus ja imuttelu kuin olisi vedetty ruokaa varastoon tuleville viikoillekin. Tähän ei sitten ollut enää paljon lisättävää; pari päivää seuraamista, ja TLC odottaa kunnes sitä tarvitaan seuraavan kerran