WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusi vuosi

Karjankasvatuksemme lähestyessä päätepistettään on aika suunnata katsetta niin menneeseen kuin tulevaan.

Luonnonlaidunnus - tuo keskeinen toimintamuotomme koko karjankasvatuksen ajan jatkuu edelleen, mutta nyt neuvonnan muodossa. Tätä työtähän olemme tehneet jo muutaman vuoden hankkeessa, josta lisää linkissä www.metsalaidun.fi (klikkaa kuvaa). Jos ajattelet omista maistasi, että ne soveltuisivat laidunkäyttöön, niin meihin yhteys. Jos omat laiduntajasi hakevat sopivia alueita, niin meihin yhteys. Tavoitteenamme on saada uusia toimijoita luonnonlaidunnukseen, ja siihen liittyvää neuvontaa tarjoamme mielellämme.

Kiitokset - kuuluvat itse kullekin, joka on ollut mukana toiminnassamme. Erityiskiitos teille, jotka olette tulleet kanssamme laitumelle karjaamme tervehtimään. Saada välittää sitä iloa, jota karjankasvatus on meille tuonut, on ollut suurta mielihyvää tuottavaa (saatikka miten kantturat ovatkaan harjaajista nauttineet).


Uusi vuosi - ANTOISAA VUOTTA 2014!!

torstai 12. joulukuuta 2013

Kerran viel',kerran viel'

Kuvassa näkyy sonnipoika Idris (vas.) ja isäntä (oik.) Jos joku kyselee, miksi vuosikaudet olemme paasanneet riimukoulutuksesta, emmekä siitä julistamiseen ole vieläkään kyllästyneet, niin tässä vielä kerran.
Kaksi päivää ennen tämän kuvan ottamista Idris antoi ehkä hivenen hipaista, riimu oli nähty vain emon päässä siirtojen yhteydessä ja maailma oli avara. Sitten tulivat kasvattajat ja houkuttelivat häkkiin, siirsivät kärryllä pihaan, koristelivat kauniilla punaisella riimulla ja siinä sitä oltiin muiden sonnipoikien kanssa.
Tällä hetkellä Idris nauttii ruoka-annoksista, jotka kannetaan suoraan eteen eikä vedenkään vuoksi tarvitse paljon vaivaa nähdä, kun vääntäytyy ylös ämpäristä hörppimään. Herkkuja ei kesyyntymiseen tarvita, kuin vain muistaa reippaasti kyhnyttää pyllystä, masusta ja heiluvaisesta. Meillä on tapana aloittaa silittely ja rapsuttelu heti, vaikka kuinka riimusta temmotaan, sinne vaan häkkiin sonnien sekaan.

Päivärutiiniin on lisätty myös kävely pihalla, joka pojilta sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä. Tämä riimukoulutus on tällä erää viimeisemme, mutta hyviä muistoja on niin paljon, että niillä jaksaa eteenpäin. Emännällä on nyt aikaa hoitaa isännän kesyttämistä (loputon työsarka.)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Elämäntapana laiduntaminen



Eläintenkasvatuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on luoda mahdollisimman lajityypilliset olosuhteet. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Jos eläin on laumaeläin kuten vaikkapa lehmä tai hevonen, tarvitsee eläin lajitovereiden seuraa, eikä yksinoloa. Jos suuntaamme katseen lehmiin, ja erityisesti näihin tuttuihin karvaisiin sarvipäihin, on laiduntaminen yksi lajityypillinen käyttäytymisen malli. Usein aihetta on sivuttu keväisin, sillä kommenttia alkaa laumasta tulla ensimmäisen vihreän noustessa laitumelle, mutta nyt laiduntamisen merkitystä on päässyt seuraamaan myös syksyn osalta.
Minilaumamme on viettänyt syksyn kuukaudet ns. kesäpuolella, ja sinnikkäästi päivästä päivään toistuu sama rutiini, laiduntamaan lähdetään. Luulisi, että maasta ei enää syötävää löytyisi, mutta Dolina ja kumppanit ovat toista mieltä: aina sitä joku vihreä on edelliseltä kerralta jäänyt huomaamatta, joka nyt poimitaan varmaan talteen.
Ovatko siis kasvattajat unohtaneet tuoda kuivaheinät, kun moista käytöstä ilmenee? Ei vainenkaan, sillä ruokailutelineissä kyllä riittää apetta koko keilille (Mika Waltaria mukaillen). Kyse on lajityypillisestä käyttäytymisestä, ja väitän, että lumen tuloon saakka laiduntaminen kuuluu päivän ohjelmanumeroihin. 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Et ole yksin


Lehmiin liitetään ihmisten mielikuvissa tyyneys ja rauhallisuus, ja näistä ominaisuuksista on karjammekin kuuluisa. Mutta leppoisasti märehtivä lauma ei välttämättä tarkoita toimettomuutta. Tapahtui taannoin luonnonlaitumella Turussa; syksyn tullen oli tarkoitus piikata karjan vesipisteen luona, ja työntekijä ajatteli, että huomattavan kova ääni pitää kyllä karjan loitolla. Toisin kävi; sain jonkun tunnin päästä soiton, jossa pyydettiin ilmoittamaan lauman kotilaitumelle lähdöstä - piikkaukseen palattaisiin laitumen tyhjennettyä. Sonnipojat olivat pikkuhiljaa itse kukin vaeltaneet paikalle, ja tietenkin toimenpidettä piti seurata hyvin lähietäisyydeltä. Eipä tullut tarkkuutta vaativaan työhön mahdollisuutta keskittyä.
Kun kasvattajina joudumme lukuisia kertoja suorittamaan erilaisia toimia laitumella aitalinjan korjauksesta vesipisteen huoltoihin, ei koskaan joudu työtä tekemään yksin. Ensin näyttää, ettei kiinnostusta riitä, mutta pikkuhiljaa uteliaisuus voittaa ja yhden jos toisen täytyy tulla tarkistamaan, että mitäs täällä meidän laitumella touhutaan. Lämmin henkäys niskassa kertoo selkeää viestiä - sinut on löydetty!
Yksi eniten eläinten kiinnostusta herättänyt härpäke on sähkötolppa eli tuo vastaava laitos, johon autoilijat talvisin kytkevät johdon lohkolämmitintä varten. Meillä tuo vastaava tolppa toimii niin vesipisteen lämmittäjänä kuin sähkön tuojana aitaan. Tuota tolppaa yritettiin ensin suojata aitalangalla, mutta aina joku onnistui kurottamaan kaulaansa ja rapsuttamaan leukaansa siihen. Ja sivuhuomautuksena todettakoon, että niin kiviä kuin puitakin laitumella riittää loputtomasti rapsutukseen. Mutta se kielletty hedelmä - se houkutti. Lopulta isäntä otti vinon pinon lautoja, ja rakensi aitauksen tolpan ympärille. Ja kuinkas kävikään - oli aitauksen vuoro olla kiinnostuksen kohteena! Suojausaste kuitenkin parani, ja sähköt  ovat pysyneet.

Highlandien kekseliäisyydestä ja kokeiluista riittää loputtomia tarinoita - uteliaisuus kun selvästi on luonteenpiirre, joka rotuun kuuluu. Pitääpähän samalla kasvattajan valppaana. Eli kun seuraa haluaa, ei tarvita kuin sopiva työrupeama laitumella ja yksinäisyys on tipotiessään!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Syksyisiä päiviä ja eläimiä


Vuoden siirtyessä kohti Eläinten Päivää on jälleen aika siirtää lauma kohti kotia luonnonlaitumilta, joilla ne ovat hyvin voineet ja pulskistuneet. Vaikka kuivaheinää jo vähän natustellaankin, vaikuttaa siltä, että moiseen ryhdytään isännän ja emännän riemuksi. Laidunnusta ei tunnu silti peittoavan mikään, ja kun meilläkin talveksi aluetta riittää, käyvät karvakantturat alueen läpi viimeistä kortta myöten. Kohta koittaa talvi, ja kyllä silloin on aikaa lorvia ja syödä heinää, tuntuvat mokomat tuumivan.
Mukaan on liittynyt myös harakkaviisikko, joka seuraa eläimiä, ja joista rohkeimmat laskeutuvat välillä niiden selkään ja tepastelevat eestaas aina jotain selästä nappaisten. Oli kyseessä sitten emo tai vasikka, yhtä riemuissaan tuntuvat siivekkäistä vieraista olevan - ne jähmettyvät paikalleen ja nostavat hännän kippuraan, kynsihieronta on siis syksyn juttu. Ilmeisesti naudat tallustaessaan myös hätyyttävät jyrsijöitä liikkeelle, sillä kissamme Billie on hyvinkin ahkerasti päivystänyt laitumella. Eläimistä on monenlaista riemua joka suuntaan, ja niin pitää ollakin. Tosin myyrät taitavat vetää lyhyemmän korren.

Viime vuonna näihin aikoihin esitimme toiveen, että voisimme kertoa hyvistä säistä ja rentouttavasta kesästä. Näin on todellakin käynyt, edellinen hurja ja kurja vuosi on pelkkä katoava ikävä muisto vain, kun on saanut viettää mitä upeimman kesän. Nyt kuljetaan voimia keränneenä kohti pimeneviä iltoja - hyvää syksyä kaikille!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Myyttejä osa II


Upeaakin upeamman kesän keskellä on aika suunnata ajatukset myyteistä myyttisimpään - lauman tärkeimpään jäseneen. On tahoja, jotka yksilöivät tällaiseksi siitossonnin. Siitossonni on tavattoman tärkeä, ja siitossonniksi soveltuvalta edellytetään monia niin ulkoisia kuin luonteeseenkin liittyviä seikkoja. Mutta tärkein - superlatiivia ei tule käyttää kuin yhdessä emolehmän kanssa. Yhdessä ne muodostuvat sen koko ytimen, jonka ympärille oma karja rakentuu. Siitossonnin vaikutus näkyy emolehmien joukossa yleensä 3-4 kuukautta eli astutusten ajan. Muun ajan se viettää muiden sonnien parissa. Emolehmä taas on vasikan tuki ja turva kahdeksisen kuukautta, ja tällöin betonoidaan kivijalka, josta vasikan luonne rakentuu.
Emo, joka on rauhallinen kasvattajaansa luottava yksilö, siirtää suhtautumistaan jälkeläiselleen. Tuota panosta arvostaa vuosi vuodelta yhä enemmän, sillä mitä kesympänä vasikka aikanaan riimukoulutukseen tulee sitä sujuvammin alkujännityksestä päästään soljuvaan yhteiseloon.

Kun omaa kasvatusuraa on suunnittelemassa onkin hyvä kiertää eri tiloilla katsomassa kokonaisuutta; siitossonnia, emolehmiä ja vasikoita, sekä nuorkarjaa. Tällöin alkaa itsekin nähdä, mistä ne hyvät laumat syntyvät. Oma kasvattajan työpanos on ympärivuorokautista, mutta hyvien yksilöiden kanssa siihen saa harmonista sävyä ensimetreiltä alkaen. 

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kuuma kesä


Varsin usein on törmännyt vierailijoiden esittämään kysymykseen, miten highland pärjää ulkona talvella. Olennaisempi kysymys kuuluisi, miten se pärjää kuumana kesänä. Hellesäät ovat hemmotelleet useana päivänä, ja katse on kiertänyt neljällä eri laitumella olevia eläimiä vielä tavallistakin valppaammin. Vettä ja varjoa - näitä on oltava. Aivan kuumimman hetken eläimet viettävätkin lepäillen ja märehtien, ja laiduntaminen alkaa varjojen syventyessä. Silloinkin valitaan mieluummin varjoinen kuin aurinkoinen puoli.
Myös vasikat nostavat tarkkailun tarvetta; kesäkuumalla syntyneelle haasteena ovat kärpäset. Onneksi vasikka hyvin selkeästi ilmaisee tiiviillä hännänheilutuksella ja lukuisilla ylösnousuilla, että jotain on pielessä eli kärpäset ovat päässeet munimaan, ja toukat kutisevat. Tällöin alkavat  tarvittavat hoitotoimenpiteet. Omat vasikkamme syntyvät yleensä ennen helteitä, ja vain kerran olemme joutuneet puhdistustöihin. Kun nyt viimeinen vasikkamme eli hiehotyttö Seorsag on kolmen viikon ikäinen, voi jo liki huokaista, että taisimme tosiaan selvitä yhdellä kärpäsongelmatapauksella vuosien saatossa.
Kesään kuuluvat myös paarmat, jotka valitsevat kohteeksi mieluiten emot ja näiden utareet. Monet emot tekevätkin kurakylpyjä eli menevät sopivaan ojaan seisomaan, jolloin nisät saavat suojaavaa mutapeittoa, eikä tämä peitto tunnu maidolle saapuvaa vasikkaa häiritsemään.

Riittäkö ruoka, jos kuivuus jatkuu? Riittääkö vesi, jos laitumen halki kulkee puro? Pysyvätkö kärpäset ja paarmat kurissa? Näitä ongelmia ei talvikaudella ole, sillä sillehän riittää ne omat haasteet. Mutta kesä on kesä, ja upeat säät sekä vehreä laidun takaa reippaita ja hyvinvoivia eläimiä kohtaamaan ne talvikauden haasteet. Siispä aurinkoisia päiviä yhä itse kullekin!

torstai 23. toukokuuta 2013

Meni kuin Strömsössä



"Hyvät sonnipojat, tämä on ensimmäinen kuulutus kuljetuksesta Ruissalon kesälaitumelle. Olkaa hyvät ja siirtykää alaportille häkkiin odottamaan vuoroanne. Odotuksen ajaksi teidät riimutetaan ja kuivaheinätarjoilu käynnistyy välittömästi. Autoon siirtyvät ensin Krottilaan matkaavat ja sitten on Pursiseuralaisten vuoro, näin täytämme kuljetusvälineen jouhevasti. Matkan ajan turvallisuuden vuoksi riimut pidetään kiinnitettyinä, vierustoveria ei saa sohia sarvilla. Tämä on kotimaan siirto, ei verovapaata tarjoilua ja tupakointi on ehdottomasti kielletty. Kalustossa poistumistiet sijaitsevat takana ja vessat ovat käytössä koko matkan ajan. Turvallista matkaa."
Sitä aina sanoo, että niin niin, kiinniotto on helppoa, mutta kun aina on se yksi. Se jääräpäinen otus, jonka mielestä juuri nyt ei ole kiva lähteä yhtään minnekään, palataan asiaan ensi viikolla. Mutta miksi silloin, kun sitä yhtä ei ole ja vain hissin hitaus on jarruna kuljetusauton täytölle, ei ole kameraa, jotta tämänkin ihmeen saisi videoitua?
Eli meillä alkoi kesäkausi, kaikki eläimet ovat vehreimmillä laitumilla. Oikein hyvää alkanutta kesää kaikille!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Myyttejä osa 1


Suomalaisen highland-kasvatuksen pioneerina (meitä oli vain muutamia aloittaessamme vuonna 2000) on aika omaan kokemukseen perustuen ottaa käsittelyyn muutamia myyttejä, joita rodun kasvatuksen ympärillä pyörii. Ensimmäisenä on hyvä nostaa esiin aihe helpot vasikoinnit.
Vasikoinnit voivat olla helppoja tai turkasen vaikeita. Helppo on noussut esiin mitä ilmeisimmin tosiasiasta, että highland-vasikka on syntyessään pienehkö kooltaan verrattuna moniin muihin Suomessa tavattaviin nautarotuihin. Eli jos vasikka on oikein päin (etusorkat edellä) tulossa ulos, sujuu synnytys emolta yleensä omatoimisesti. Myös takasorkat edellä on eräs emomme saanut vasikan ponnistettua maailmaan.
Entä sitten ne vastoinkäymiset? Lähdetään siitä, että emo synnyttää ulos laitumelle. Talvilaitumellamme on hulppeasti tilaa, jotta emo voi valita itselleen sopivan paikan. Rajaamme synnytykset keväällä alkavaksi tuomalla siitossonnin laitumelle juhannuksen tienoilla. Eli vasikoinnit käynnistyvät maalis-/huhtikuun vaihteessa. Mutta se sää; ajankohtaan mahtuu niin talven kuin keväänkin tuntua vuodesta riippuen eli seuraavaa tapahtunut: emo saa vasikan ulos, mutta kohta laitumella saattaa olla todella liukas ja sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta vasikka ei nouse kontilleen. Haemme siis emon ja vasikan pihalle, ja toimet jatkuvat siellä.
Muita tapauksia: emo, joka on seitsemän vasikkaa pyöräyttänyt vuosien varrella omatoimisesti jarruttaa kahdeksannen kohdalla eli tutkimus ja vastaan tuleekin häntä ja toinen takasorkka, toinen sorkka on vääntynyt solmulle, ja tarvitaan ihmisapua. Kolmas tapaus: etusorkat löytyvät, mutta pää onkin vinossa, joten ihmisapua tarvitaan. Takasorkat edellä, mutta vasikka ei olekaan synnytyskanavan myötäisesti vaan nurinpäin: eläinlääkäri + kasvattajat kiskovat täysillä kolmen voimalla, ja komea sonnihan sieltä tulee. Ja näitä tapauksia riittää. Eli ihmisvalvontaa ja -apua tarvitaan monissa tapauksissa, ja tähän vain yksi vinkki; emojen pitää olla rauhallisia, jotta tiukassa paikassa yhteistyö sujuu saumattomasti.
Isäntä on lausunut kuolemattoman viisauden vasikoinneista; emo saattaa olla kuinka konkari, mutta syntyvälle tapaus on aina ainutkertainen. Eli kun olet varmistanut vasikan syntyneen, alkaa seuraava tarkkailu - löytääkö tulokas maidolle. On emoja, joiden jälkikasvua emme koskaan ole auttaneet maidolle. On emoja, joiden kanssa täytyy mennä apuun, ja kun ensimmäinen nisä on suussa voi yleensä huoahtaa. Mutta jälleen kerran: kaikkien kohdalla pitää tarkkailu suorittaa, ja jotta apuaan voi tarvittaessa antaa, vinkki; emojen pitää olla rauhallisia, jotta yhteistyö sujuu saumattomasti.
Helppoako? Ei tosiaankaan, mutta suunnattomaan antoisaa on sitten onnistuneen tulokkaan kasvua seurata.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Eläinten hyvinvointi





Virikkeet, lajityypillinen elämä, eläimen tarpeet. Eläinten hyvinvoinnin ympärille kietoutuu sanoja sanojen perään, mutta mitä sanojen takaa löytyy? Oli kyseessä lemmikkinä pidettävä eläin tai tuotantoeläimeksi luokiteltu, samat säännöt pätevät kahden perusasian suhteen: ruokaa ja juomaa tulee olla saatavilla. Armas kissamme kyseenalaistaa kevään koittaessa kotiveden; onhan se lähilätäkön anti niin paljon maistuvampaa - veden tulee olla kuitenkin tarjolla. Nautojemme suhteen löytyy persoonia, joille "vaellus" vesipisteelle (noin 100 metriä ruokintatelineiltä), on vallan ylivoimainen, jos lunta tai sopivaa ojavettä on lähempänä. Toisaalta löytyy niitä nautoja, jotka valppaasti ilmoittavat isännälle, jos vesikaivo on jäässä. Ja sitten tietenkin vahditaan vieressä, milloin saa painaa turpansa lipan päälle ja ryystää antaumuksella virvoittavaa nestettä.
Kun eläimen hyvinvoinnin suhteen on täyttänyt kaksi perusasiaa, on jatkotulkinta jo haasteellisempaa. Omassa karjankasvatuksessamme lähtökohta on luottamuksen saaminen; hyvinvoiva eläin antaa kasvattajan tulla luokseen ja rapsutella ja kupsutella. Luottamusta rakennetaan aivan vasikasta alkaen, sillä mitä nuorena taitaa sitä vanhempana myös noudattaa. Myös eläimelle epämiellyttävät tilanteet kuten siirrot laitumelta toiselle, jolloin laitetaan riimuun, pyritään tekemään mahdollisimman miellyttäväksi antamalla herkkua kuten kuivaheinää, jolloin tapahtumaan kytkeytyy miellyttäviä hetkiä. Vanhimmat lehmämme osaavatkin yhdistää nämä kaksi seikkaa, ja kiinniottaminen sujuu joltisenkin vaivattomasti.
Highlandin kohdalla yksi olennaisia hyvinvoinnin takeita on riittävän isot laitumet myös talvisin. Yksilöllisyys näkyy erityisesti vasikoiden syntyessä; toiset etsivät syrjäisimmän paikan toiset jäävät aivan lähelle laumaa, mutta vaihtoehto tulee tarjota. Virikkeiden osalta iso laidun tarjoaa valtavasti vaihtoehtoja, toisen nauttiessa kuusen oksien natustelusta, toisen taivutellessa pajuja sopiviin kulmiin parasta kyhnytystä saadakseen.
Kaiken edellä kerrotun ylle nousee sanat lajityypillinen elämä , jota pyritään edesauttamaan kaikin keinoin. Onko tämän toteuttaminen vaikeaa? Ei! Onko tämän toteuttaminen aikaa vievää? On! Mutta eikö jokaisen eläimiä pitävän tulisi tähdätä parhaaseen mahdolliseen eläintensä suhteen. Mikä onkaan parempi palkkio, kun omin silmin seurata rauhallisia ja luottavaisia eläimiään.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Riimukoulutushiehotukihenkilö



(Kuva:H.Westergård)
  Sitä aina toivoo, että vasikat syntyisivät sievään nippuun eli ainakin kalenterista katsottuna lähellä toisiaan. Näin sen takia, ettei tarvitsisi koko kevättä valvoa öitä ja riimukoulutusvaiheen saisi kulkemaan tasaiseen putkeen. Aina kuitenkaan ei käy kuin Strömsössä, ja tänä vuonna reilusti muiden jälkeen syntynyt Gilda sai mietintämyssyn sauhuamaan.
Riimukoulutettava se on, siitä ei tingitä - toisaalta meillä joku vuosi taapäin oli sonnipoika yksinään ja vaikka siitä tuli kesy, huusi se kavereiden perään päivät läpeensä. Kokeilkaamme jotain uutta, päättivät kasvattajat ja valikoivat Gildan seuraksi isosisko Gladysin, jonka omasta erottelusta oli jo vierähtänyt kolme vuotta, mutta kaikista käsillä saatavista vaihtoehdoista se oli edelleen kaikkein kesyin. Laskimme sen varaan, että vasikka ottaisi kesymmästä mallia (ja toivoimme olevamme oikeassa.)
Pikkuisen toki jännitti, kuinka eläin, joka on ollut kiinni ainoastaan siirtojen ajan, suhtautuu reiluun viikkoon riimussa. Jos aikuista eläintä on aiemmin pidetty pihassa lääkinnän tai vasikoinnin takia, on se kuitenkin saanut paarustella häkissä vapaana, mutta toisaalta: miten asia selviäisi paitsi kokeilemalla?
Ihan ensi hetkillä Gladys oli jopa pikkusiskoaan hermostuneempi, tempoi ja kaula pitkällä etsiskeli muita ja piti ilmeisesti myös silmällä vierasta ympäristöään. Tarmokas rapsuttaminen ja reilu ruokatarjonta rauhoittivat hiehorouvan tuota pikaa ja mikäs siinä kun kaikki kannetaan eteen ja vielä hyvänä pidetään.
Rauhoittava vaikutus levisi myös Gildaan, ja voimme vuosien kokemuksella todeta, ettei yksikään vasikka ole tyyntynyt niin nopeasti. Gilda käveli riimussa nätisti, antoi rapsuttaa ja kupsuttaa heti alusta alkaen, eikä ollut oikeastaan moksiskaan koko jutusta. Paitsi jos Gladys katosi näköpiiristä, niin jo iski harmistus.
Kun kaksikko sitten päästettiin takaisin laitumelle, niin kaikki meni todella rauhallisesti, kunnes koitti riimujen irrottamisen hetki. Tällöin ilmeisesti vapauden kaipuu iski rintaan, ja riimut saatiin hädin tuskin päästä, kun kirmattiin riemuissaan... viidentoista metrin päähän juoma-automaatille.
Eli kiitti ja morjens!