Eläintenkasvatuksen
yksi tärkeimmistä tavoitteista on luoda mahdollisimman lajityypilliset
olosuhteet. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Jos eläin on laumaeläin kuten
vaikkapa lehmä tai hevonen, tarvitsee eläin lajitovereiden seuraa, eikä
yksinoloa. Jos suuntaamme katseen lehmiin, ja erityisesti näihin tuttuihin
karvaisiin sarvipäihin, on laiduntaminen yksi lajityypillinen käyttäytymisen
malli. Usein aihetta on sivuttu keväisin, sillä kommenttia alkaa laumasta tulla
ensimmäisen vihreän noustessa laitumelle, mutta nyt laiduntamisen merkitystä on
päässyt seuraamaan myös syksyn osalta.
Minilaumamme
on viettänyt syksyn kuukaudet ns. kesäpuolella, ja sinnikkäästi päivästä
päivään toistuu sama rutiini, laiduntamaan lähdetään. Luulisi, että maasta ei
enää syötävää löytyisi, mutta Dolina ja kumppanit ovat toista mieltä: aina sitä
joku vihreä on edelliseltä kerralta jäänyt huomaamatta, joka nyt poimitaan
varmaan talteen.
Ovatko siis
kasvattajat unohtaneet tuoda kuivaheinät, kun moista käytöstä ilmenee? Ei
vainenkaan, sillä ruokailutelineissä kyllä riittää apetta koko keilille (Mika
Waltaria mukaillen). Kyse on lajityypillisestä käyttäytymisestä, ja väitän,
että lumen tuloon saakka laiduntaminen kuuluu päivän ohjelmanumeroihin.