Laitumen starat, osa 1: Linsay von Scaldi

Linsay (aka. Liinukka, Kerberos, Kuningatar Itse, Blondi, Limppu, jne. ) avaa Laitumen starat -sarjan itseoikeutetusti. Tuo pirtsakka rouva (s. -98) on laumamme ehdoton ykköshahmo, Suomen Highland-emojen aatelia ja melkoinen persoona. Linsayn suhde meihin kasvattajiin on jo vuosien ajan pysynyt samalla tasolla eli heiluu siinä kulmien alta pälyilyn ja ylimielisen tuhahtelun maastossa. On tavallaan riemukasta aloittaa jokainen kohtaaminen kuin ensitapaamisesta, mutta ehkä joskus vähempi sarvien hemputtelu voisi olla paikallaan. Kyllähän Linsay aika ajoin suo meille kunnian harjata tai antaa herkkuja, mutta turha yrittää lähempää tuttavuutta. Eikä se suhtaudu välttämättä muuhun laumaan sen suuremalla sydämellisyydellä, hän määrää ja sillä selvä ja pois tieltä.

Linsay emona onkin täysin oma lukunsa - koska kaikki ylistyssanat ovat riittämättömiä, täytyisi varmaan säveltää sonaatti sen kunniaksi. Ensinnäkin vasikointi: kaiken tuhertamisen ja ähkimisen sijaan Liinukka etsii hyvä paikan, pyöräyttää vasun siihen hupsisheijaa ja sitten uusi tulokas ylös ja maidolle. Tästä hetkestä eteenpäin Linsayn elämä pyörii vain ja ainoastaan vasikan ympärillä. Totta kai muutkin emot katsovat jälkeläisensä perään, mutta Linsaylla on se pieni jokin, se pieni ylimääräinen kipinä, joka tekee siitä laumamme ykkösemon. Se voi olla maidon superlaatu - sen vasikat ovat aina isompia kuin muut, ehkä se on tyyli, jolla Linsay pesee vasikkaansa - niillä on aina laitumen puhtaimmat pyllyt. Tietenkin rouva johtajan vasikka pääsee emonsa kupeessa aina sinne minne haluaa.

Sanottakoon vaikka, että Linsay on laitumen Greta Garbo - saavuttamaton ja salaperäinen , mutta silti kiehtova ja vastustamaton.

Muksis !

Niinpä niin, oli jälleen aika muiden eläinsiirtojen, eli hiehot ja osa emoista vasikoineen Ruissaloon. Kuten aina, olimme suunnitelleet siirrot huolella ja viimeisiä yksityiskohtia myöten - vahinko vain, että eläimet eivät tunnu suhtautuvan asioihin yhtä suurella perinpohjaisuudella. Ensi vuonna piirrän toimintakaavion näkyvästi pahviplakaatille ja esittelen sen eläimille viikkoa ennen toimenpiteitä.

Noh, kyllähän kuljetusautoon aiotuista eläimistä saatiin valtaosa, mutta kun viimeistä vietiin, niin sattui nk.haaveri. Phelan (kuvassa) oli päättänyt, että emosta viis, hänhän ei kyytiin lähde vaan oikaisee tästä rauta-aitojen välistä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Pahaksi onneksi Pauliina oli juuri sillä kohdalla, ja aidan hypätessä reilulla vauhdilla puoli metriä eteenpäin tärähti poikkirauta suoraan päin näköä. Viisi senttiä vasemmalle, ja klyyvari olisi ollut entinen, nyt selvittiin säikähdyksellä, turvotuksella ja roisin näköisellä kipeällä mustelmalla, joka sai Pauliinan muistuttamaan pandakarhua. Tilanteen uudelleenarvioinnin jälkeen vietiin Turkuun kuorma, ja sitten kyydistä jääneet yksilöt lasti kerrallaan omalla peräkärryllä. Enemmittä vahingoitta siirrot ovat nyt sonnia lukuunottamatta valmiit, ja Pursiseuran laitumella laiduntaa viisi lehmää ja kolme vasikkaa ( Myös Phelan ! ) ja Krottilan puolella viisi hiehoa. Kesä on täällä!

Onnea ManU (toivottaa Manu)!

Tuplamestaruudesta Manchester Unitedia onnittelee nimikaima Manu of Ukkonen (Kuvassa emonsa Bhanna Dubhin kanssa) ja koko UHC:n väki

In Memoriam: Biota von Greenfield

Maksimaalista hyötyä minimaalisella vaivalla, oli lause joka hyvin kuvasi yhtä karjankasvatuksemme kivijalkaa, Biotaa. (Tunnettiin myös mm. nimillä Mamma, Mummeli, Iso B ja Turnipsi, kuva kertoo miksi).

Biota saavutti kunnioittavan 13 vuoden iän, ja pyöräytti pieniä ja erinomaisesti kasvavia vasikoita, jotka omalta osaltaan jatkavat sukulinjaa esimerkillisesti. Myös vasikoinnissa Biota piti vankkumattoman linjansa: vasu pyöräytettiin aina ruokailutelineen viereen, ettei tarvinnut suotta askeltaa kauas appeen ääreltä. Ja kun vasikka halusi maitoa, se käveli aina emonsa luo eikä toisinpäin - mitä suotta hötkyilemään.

Ruoka maistui Biotalle aina erinomaisesti ja herkut myös muiden ämpäristä, mutta se oli kiltti lehmä, joka arvosti ihmistä ja rapsutusta. Rapsutuksen suhteen Mamma oli kyltymätön; ennätys oli tunti, jonka jälkeen ihminen käsi puuduksissa hellitti, mutta Mammalle olisi maittanut vielä.

Mamma nimettiin Mummeliksi, kun vasikkaa ei enää pyörähtanyt vuonna 2007. Saman vuoden aikana oli myös havaittavissa vanhuuden oireita, jotka erityisesti kesähelteellä toivat raskaan hengityksen kuuluviin. Menneen talven aikana Biota sai aikaan huolta ilmiömäisillä asennoillaan. Jättikokoinen kontiainen retkotti päätään paalitelineen alarautaa vastaan, ja oli kerrassaan hurjaa katsottavaa. Kaikesta alkoi tulla esiin loppusuoran tuntua, ja lopullinen päätös vanhuksen työsuhteen katkaisusta tuli, kun takajalat eivät oikein enää tahtoneet kantaa ja kulku oli tuskaista ja nilkuttavaa.Mummeli on poissa, mutta lukuisat jälkeläiset ja jälkeläisten jälkeläiset ilahduttavat. Lempeän luonteensa Biota on periyttänyt, ja hyvät geenit, sillä järjestäen on jälkikasvu komeaa katsottavaa.

Yhteisistä vuosista kiittäen.

Kesäduuni käynnistyy

Kahdeksan sonnia saapui tänään Turun Rauvolan laitumelle. Sonnipoikien kesä kuluu kuten kuluvat muutkin vuodenajat eli syöden, leväten ja kisaillen. Syödessään eli laiduntaessaan kaunistavat samalla ympäröivää maisemaa: ryteikköjä menee matalaksi, kaislaa kulkeutuu poikien suuhun ja heinikon madaltuessa saa ihmissilmät uutta nähtävää. Poikien luonnonhoitoalue on rauhoitettu, ja ihmisten liikkuminen on rajattu merkityille poluille. Myös koirat on pidettävä laitumella kytkettynä. Rauvolan runsas lintulajisto saa pesimärauhan, kun alue säilytetään mahdollisimman koskemattomana. Kasvillisuuden ja eläinlajien monimuotoisuus ovat syitä, jotka ovat tehneet Rauvolan laitumesta suojellun Natura-alueen. Sonnipoikien tekemä työ laiduntamalla on luonnonsuojellullisesti arvokkaan alueen ylläpitoa estämällä sen umpeenkasvua. Toivotaan sonnipojille mitä antoisinta kesää ja nautitaan yhdessä työn aikaansaannoksista!

(Kuvassa Seumas, Africo ja Entellus )