Milloin teillä jyrki pidetään?

Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto on mitä mainion opus perinnetavoista kiinnostuneille. Vuosi taapäin oli blogikirjoitus liuhtojen tarpeellisuudesta, ja nyt on tarpeen keskittyä jyrkiin. 23.4. eli Yrjön ja Jyrkin päivä on perinteinen karjan uloslaskupäivä, ja otsikon teksti taas kääntyy muotoon: "Milloin laskette lehmät laitumelle?"

Karjamme antaa vastauksen omalla tavallaan. Niin paali- kuin kuivaheinää eläimille syötetään, mutta ihan kuin uhallakin lähdetään laiduntamaan lumen alta paljastuvaa... Tänä vuonna laiduntaminen alkoi heti huhtikuun ensimmäinen päivä, ja liki päivittäin on tarkastuskierros alueella tehty, josko vihreää syötävää löytyisi. Siinä riittää ohikulkijoilla ihmeteltävää, kun hiehot tapittavat tien reunalla leukoja jauhaen.

Kasvattajan äristessä pitkän talven jälkeistä viileää kevättä on syytä ottaa oppia naudan maailmasta; hyviä asioita löytyy räntäsateessakin, kun sitä oikein etsii. Ja vastustamatta rupeaa hymy karehtimaan kasvattajan kasvoilla.

Viikonlopun ohjelmaksi voikin poimia Vilkunan teoksesta jyrynajon, jolloin juostaan kellot kaulassa laidunmailla susia karkottamassa. Vaikka susista ei näillä kulmilla olekaan ollut havaintoja, voisi toimitus ainakin joltakin osin herättää huomiota naapurustossa. Ensin lumella laiduntavaa karjaa, sitten kellot kaulassa juoksevia kasvattajia. Pitäisiköhän kokeilla?

Reseptiikkaa, osa 1

Aina välillä on hyvä luoda katsaus mainioon lopputuotteeseen eli Ukkosten Highland -curry, olkaa hyvä:

Maustetahna: 3rkl jauhettua kuminaa, 2 rkl jauhettua korianteria, 2 tl jauhettua fenkolia, 1 tl kurkumaa, 1 tl mietoa chilijauhetta, 6 hienonnettua valkosipulinkynttä, 3 rkl raastettua tai hienonnettua tuoretta inkivääriä ja 2-3 hienonnettua vihreää chiliä sekoitetaan keskenään.

Lisäksi sopivan kokoisen valmistusastian lisäksi tarvitaan:

-lihaa n. 1,5 kg kuutioina tai suikaleina, tähän käy erinomaisesti haudutusta vaativat ruhonosat eikä sitten nyherretä liikaa rasvoja pois

-3 sipulia paloiteltuna, 1 tlk kookosmaitoa, 1 tlk tomaattimurskaa, öljyä ja suolaa (sokeria)

Ja sitten tehdään näin: pannun pohjalle öljyä, ja keskilämmöllä kuullotetaan sipuli, sen perään maustetahna jota kypsennellään hyvä tovi ja nautitaan aromeista. Lämpötilaa kovemmalle, liha pannuun pari kourallista kerrallaan, pyöritellään hyvin ja annetaan hetki paistua erien välillä. Viimeisten lihojen jälkeen kookosmaito, tomaattimurska sekä reilu rkl suolaa ja sitten koko satsin tulisi hautua hissukseen. Ei siis keitetä, vaan haudutellaan 1-2 tuntia, riippuen lihapalojen koosta. Lopuksi kannattaa tarkistaa suola ja makua voi pyöristää parilla ruokalusikallisella sokeria. Nautitaan hyvällä mielellä basmatiriisin ja seuran kera.

Muistakaa seuraavat asiat: useat curryt ovat parhaimmillaan uudelleen lämmitettynä eivätkä ole pakastamisesta moksiskaan, joten kannattaa valmistaa reilusti. Maustetahnan koostumus ei ole kiveen kirjoitettu, eli reippaasti vaan kokeilemaan ja soveltamaan.

...AND THE AWARD GOES TO...

Ukkonen Highland -akatemia jakaa mainetta ja kunniaa (tällä palkintoseremonialla ei ole mitään yhteyttä muualla mahdollisesti tapahtuviin pystien ojentamisiin.)
Vuoden 'suorastaan aavemaisen samanlainen olemus' -palkinto roolista Minimummeli eli olen kuin emonemo: Lavena Ailionora of Ukkonen (kuvassa, vrt. Biota 15.5.2008)
Vuoden Sean of Ukkonen -palkinto roolista `minustakin tulee iso poika`: Jowan of Ukkonen
Vuoden täydellinen itsesuojeluvaiston puute -palkinto roolista 'kyllä se traktori aina ennenkin on väistänyt: Aingealag Linsay of Ukkonen
Vuoden nakertaja ja äänitehosteet - palkinto suorituksesta 'syön hihaa, pipoa, hanskaa ja kengännauhoja sekä huomautan ja komennan äänekkäästi: Aretha Aingealag of Ukkonen
Vuoden luottamuksen löytyminen eli voit kiivetä alas sieltä puusta ja tulla rapsutettavaksi -palkinto jaetaan: Mavis Bhanna ja Ishbel Muirne of Ukkonen
Vuoden antaa tulla sitä rapsuttelua - palkinto kylkimyyrykäisyydestä jaetaan: Mavis Bhanna ja Ishbel Muirne of Ukkonen
Ja sitten koko porukka sorkalla koreasti.

Kundit kunniaan

Highlandejamme tervehtimään tulleet vieraat tapaavat useimmin hiehot ja lehmät vasikoineen, mutta reippaat sonnipoikamme saattavat jäädä näkemättä. Koska poitsut ovat olennainen osa toimintaamme, täytyy niille aina aika ajoin muistaa tehdä profiilin kohotus.
Sonnit ovat toki suoraviivaisempia kuin lehmät ja otsaluun kestävyyden testaaminen naapuriin kuuluu asiaan. Silti on hämmästyttävää katsoa, miten sopuisasti eri-ikäiset ja -kokoiset testosteronihirmut sijoittautuvat samalle paalille ruokailemaan tai juomaan ammeesta. Ja jos kasvattaja on lähimailla, rapsutukseen suorastaan jonotetaan. (Tai ryhmitytään sekalaiseen hellyydenkaipuiseen avomuodostelmaan.)
Sonnien älykkyydellä ei ehkä pääse retostelemaan, mutta rauhallisuus on vertaansa vailla.
Olemme käyttäneet sonneja maisemanhoitoon jo vuosikaudet, ja jos työn alla on oikein paha ryteikkö ovat ne huikean tehokkaita. Kunhan vain annetaan sopivasti aikaa ja työrauhaa, ovat vesakot ja kaislikot muisto vain. Lisäksi sonnien siirto alueelta toiselle on luokiteltava hauskanpitoon, ne tulevat häkkiin yhtenä parvena eivätkä riimutuksesta tai autoajelusta ole moksiskaan.
Kaikesta huolimatta ei sovi tuudittautua yksinkertaisuuden ilmapiiriin - sonnimme ovat kaikki persoonallisuuksia. Ja onkohan helpon elämän taustalla sittenkin piilevä nerous?

Ylikuntoa?

On aina yhtä hauska huomata kymmenen vuoden jälkeenkin, että toimintatapoja voi petrata ja uudistuminen ei pääty koskaan. Tällä kertaa riimukoulutuksessa pyrimme mahdollisimman suureen lähikontaktiin, eli alussa rauhoittamaan arastelevaa eläintä silittelyllä rimpuilusta huolimatta. Kun kasvattaja sittemmin oli tullut tutuksi, ei hellittelystä saatu kylliksi, vaikka kiskottiin takkuja mahakarvoista ja otettiin rähmät silmistä.
Gladys ja Aretha kesyyntyivät vauhdilla, vaikkakin Arethan kävely riimussa aina joskus muistutti tuulilasinpyyhkijää pään heiluessa puolelta toiselle. Neidit olivat muutenkin melkoisia persoonia: Are joi ämpäristä maasta, mutta Gladysin ämpäri piti nostaa tuolille, hänkö hyvänen aika kumartelisi. Kävelylenkkejä tehtiin melkein postilaatikolle saakka eikä uuden vuoden pauke tuntunut häiritsevän, ja iltaisin Aren piti aina pussailla riimutustoveria ja kaikkia muitakin lähistöllä olevia Lopulta olimme sitä mieltä, että on aika liittää tytöt hieholaumaan.
Niin tehtiinkin, ja vanhasta tottumuksesta jätimme portin ylälangan auki, jolloin Aretha loikkasi sen yli takaisin pihalle. Pauliina yritti työntää sen pepusta takaisin sisään, jolloin Gladys liittyi toverinsa seuraan. Meillä oli siis kaksi pikkuhiehoa pihalla vapaana, ja muutkin näyttivät haikailevan vapauden perään. Siis portti kiinni, ja tilanne seurantaan: pikkutytöt seurasivat omia jälkiään suuliin, josta isäntä poimi ne riimuun tuosta vaan. Nyt on sitten sekin kokeiltu - yleensä vasta laitumelle päästetyt tulokkaat ovat aluksi niin arkoja ettei pääse edes lähelle. Ja kun riimu on ihan jees, ei sitäkään tarvitse arastella.

Bonus: opettavainen tarina eli noin 24 tuntia myöhemmin:

Olipa kerran kaksi Highland-kasvattajaa jotka tiesivät kaiken kaikesta ja varsinkin vasikoista. Nämä kaksi taapersivat täynnä itseluottamusta hakemaan viimeiset vasikat tuosta vaan. Neljän tunnin päästä, kun kaksi alusvaatekertaa, kolme pipoa ja kahdet villasukat oli hikoiltu läpimäriksi, Martha ja Olivia oli uuvutettu, lassottu, riimutettu, kiskottu peräkärryyn ja tuotu pihaan. Nyt on jälleen rauha maassa eikä kaunaa tunnuta kantavan. Sen pituinen se.