Rauhallisuutta pohtimassa

11 kasvatusvuoteen mahtuu tarinoita ja tapahtumia. Lukuisat keskustelut eläimiin liittyen ovat ajatuksia herättäviä, ja antavat näkökulmaa omaan kasvatustyöhön. Taannoin ollut avoimien ovien päivä toi esiin kysymyksen, johon vastaaminen aina ilahduttaa: "Kuinka eläimemme ovatkaan niin rauhallisia?"
Monen laitumella kanssamme vierailevan ennakkohuolet liittyvät eläimien silmiinpistävään olemukseen eli sarviin. Tässä yhteydessä on olennaista mainita, että huoli on erityisesti vanhemmilla, jotka tuovat lapsiaan laumaa tervehtimään. Lähelle päästyämme, ja muutaman harjanvedon jälkeen tuleekin usein tuo kommentti rauhallisuudesta.
Rauhallisuus on eläimiin tullut kasvatuksen myötä: vasikka poimii valtavan määrän käyttäytymismalleja emoltaan, ja emon suhtautuessa tyynesti kasvattajiin, oppii vasikkakin toimimaan samoin. Aina kuitenkin pitää muistaa, että jokainen laumamme jäsen on yksilö, ja joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa. Tärkein asia on, että jokaisen eläimemme saa tarvittaessa kiinni. Eläimiä siirretään kesälaitumilta talvilaitumille ja takaisin. Emot tarvitsevat välillä apua vasikoinneissa. Ja pikkuhavereita tapahtuu, jolloin kiinniottoon täytyy turvautua. Näiden olennaisten asioiden pohjalta onkin itsestään selvää, että eläimen rauhallisuutta tuetaan kaikin keinoin. Ja eiköhän rauhallinen eläin myös kasvattajaansa rauhoita? Työteliään, kiireisen päivän päätteeksi ei ole mitään niin mukavaa kuin käyskennellä laitumella karjaansa rapsuttelemassa...

Parveiluja

Karhusuolla kesää viettävä minilaumamme on tuottanut riemua niin eläin- kun ihmiskunnallekin. Taannoin saimme usean päivän ajan todistaa lintuparven seikkailuista lehmien ja vasikoiden luona. Parvi pelmahti laitumelle, taaperteli päiväuniaan viettävien eläinten keskellä, ja kuten kuvasta näkyy, rohkaistuivat kiipeilemään selkään. Vasikkakaksikko oli aluksi tilanteesta hämmentynyt, ja nousi pystyyn, mutta kun emojen reaktio oli puhdas liikkumattomuus, vaihtoivat vasikatkin toimintamallia. Nautojen ympärillä pörräävät hyönteiset olivat mitä ilmeisimmin lintujen kohteena, ja niitä sitten nypittiin selkärankoja pitkin pomppien. Mikä symbioosi ja hyöty eri osapuolille.
Karhusuon kyläyhdistyksen kesätapahtuma toi taas vuorostaan ihmisiä parin tunnin ajaksi laidunvierailuille. Etukäteen mietimme lauman mahdollisia reaktioita, mutta niin vain jo tunnusomaiseksi noussut kommentti eläimistämme nousi taas esiin: kylläpä ovat rauhallisia. Katie seisoi liki pari tuntia aivan liikkumatta, kun isäntä ohjasi uusia ja taas uusia harjaajia paikalle. Muuta lauman jäsenet seurasivat tapahtumaa tyynesti sivusta. Pihalla muun rekvisiitan ääressä ollut emäntä sai kerta toisensa jälkeen todistella hymyileviä ilmeitä laitumelta palaajien kasvoilta. Ei liene ihme, että maanantaiaamuna Katie hieman haikeana katseli portista pihatielle: kyllä sitä rapsutusta olisi ottanut vielä lisää...

Nyt se on sitten sekin nähty

Kevään loppupuolella ja alkukesästä näkyy laitumella ja välillä varsinkin sonnien selässä lintuja, jotka riemuissaan keräävät pehmokarvaa pesäntekoaineeksi. Tämähän on tuttu juttu, mutta tässä helteisenä iltapäivänä törmäsimme hieman harvinaisempaan näkyyn. Puunrunkoa pitkin vilisti tietyiltä osin tutun näköinen eläin, jossa oli kuitenkin jotain outoa. Lähempi tarkastelu osoitti kyseessä olevan oravan, joka oli tunkenut suuhunsa valtaisan mustan karvatupon. Ei siis liene ihme, että kesti hetki uskoa silmiään. Valitettavasti tästä näystä ei ainakaan vielä ole kuvallisia todisteita, mutta jossain lähistöllä vetelee sikeitä ainakin yksi kurre todella pehmeässä pesässä. Pakostakin mieleen nousee kysymys: onko sisutus toteutettu yksivärisenä vai onko koko Highlandien värikirjo hyödynnetty?

Marvin ja Sean rouvien pariin

Onko mitään romanttisempaa kuin sonnin vieminen emolehmälaitumelle? Kenties, mutta kyllä tunnelma on kerrassaan omanlainen. Jo legendaksi noussut Sean aloitti kahdeksannen kesänsä ja voi sitä hyrinää. Kuljetuskärrystä ulos päästyään piti läheistä mäntyä käydä kurmuttamassa. Tsiigatkaas neidot tätä! Ja rouvat olivat niin mielissään että. Siinä jäi kasvattaja täysin vailla huomiota, kun hurmurin kimppuun kirmattiin. Taisi se oma vasikkakin moisen sonnin ääressä hetkeksi unohtua.
Marvin taas aloitti siitostyöt ensimmäisen kerran, sillä nyt oli koittanut sopiva ikä, ja aivan samoja elkeitä eli mentiin sopivan vankan puun lähelle, annettiin kyytiä, ja johan rouvat porhalsivat otsatukat hulmuten paikalle. Päälle päätteeksi Marvin mylvähti niin että laidun kaikui. Liekö tämänkin hurmausvinkin oppinut sonni-isältään Seanilta? Komistuksia molemmat nämä sonniherramme Sean ja Marvin.

Luottamuksen rakentamista

Vasikoiden kasvun seuraaminen tuo päivittäisiä ilon hetkiä. Pienellä karvapallolla kun riittää uuden oppimista. Ensivaiheessa tulee perusasia eli syöminen; kun maitomaailma on avautunut, onkin jo aika tarkistaa emon ruokavalio. Siinä sitten yhtä (siis yhtä) heinänkortta nakerretaan, ja ilmeisimmin pohditaan kyseisen ruoka-aineen syntyjä syviä. Pariviikkoisista eroten kuukauden ikäiset jo vetävät heinää kuin vanhat konkarit - toki kaikille se maito on tärkein. Seuraavaksi alkaa laitumen rajojen tutkailu, ja enemmin tai myöhemmin jokainen testaa sähköaidan, sillä siitä älähdyksestä ei voi erehtyä. Monelle kertakosketus riittää. Keväiset vierailut laitumella kuuluvat myös asiaan; näin vasikat oppivat, että kasvattajien lisäksi myös muita ihmisiä mahtuu maailmaan. Emot viestivät, kuinka ihmisiin suhtaudutaan, ja kasvattajien mukana tulevat kahdella jalalla kävelijät ovat vallan mukiinmenevää porukkaa. Heitä pitää tulla jopa tarkkailemaan, kuten kuvan Niiloa herkeämättömästi tarkkaileva Raymond osoittaa. Miksi tämä vaihe on tärkeä? On hetkiä, jolloin muita ihmisiä tarvitaan, kuten lomien yhteydessä. On siis olennaista, että lomittaja voi rauhassa tarkistaa lauman ilman, että kaikki vaan painavat hännät suorina lähimpään pöheikköön piiloon. Ja vaikka kuinka toivoisi, niin voi olla myös tarvetta eläinlääkärin käyntiin; myös nämä vierailut sujuvat vaivattomasti, kun eläimen perusluottamus ihmiseen on kunnossa. Siksi tarvitsemme vierailijoita, jotka kanssamme karjaamme tutustuu.