WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kuuma kesä


Varsin usein on törmännyt vierailijoiden esittämään kysymykseen, miten highland pärjää ulkona talvella. Olennaisempi kysymys kuuluisi, miten se pärjää kuumana kesänä. Hellesäät ovat hemmotelleet useana päivänä, ja katse on kiertänyt neljällä eri laitumella olevia eläimiä vielä tavallistakin valppaammin. Vettä ja varjoa - näitä on oltava. Aivan kuumimman hetken eläimet viettävätkin lepäillen ja märehtien, ja laiduntaminen alkaa varjojen syventyessä. Silloinkin valitaan mieluummin varjoinen kuin aurinkoinen puoli.
Myös vasikat nostavat tarkkailun tarvetta; kesäkuumalla syntyneelle haasteena ovat kärpäset. Onneksi vasikka hyvin selkeästi ilmaisee tiiviillä hännänheilutuksella ja lukuisilla ylösnousuilla, että jotain on pielessä eli kärpäset ovat päässeet munimaan, ja toukat kutisevat. Tällöin alkavat  tarvittavat hoitotoimenpiteet. Omat vasikkamme syntyvät yleensä ennen helteitä, ja vain kerran olemme joutuneet puhdistustöihin. Kun nyt viimeinen vasikkamme eli hiehotyttö Seorsag on kolmen viikon ikäinen, voi jo liki huokaista, että taisimme tosiaan selvitä yhdellä kärpäsongelmatapauksella vuosien saatossa.
Kesään kuuluvat myös paarmat, jotka valitsevat kohteeksi mieluiten emot ja näiden utareet. Monet emot tekevätkin kurakylpyjä eli menevät sopivaan ojaan seisomaan, jolloin nisät saavat suojaavaa mutapeittoa, eikä tämä peitto tunnu maidolle saapuvaa vasikkaa häiritsemään.

Riittäkö ruoka, jos kuivuus jatkuu? Riittääkö vesi, jos laitumen halki kulkee puro? Pysyvätkö kärpäset ja paarmat kurissa? Näitä ongelmia ei talvikaudella ole, sillä sillehän riittää ne omat haasteet. Mutta kesä on kesä, ja upeat säät sekä vehreä laidun takaa reippaita ja hyvinvoivia eläimiä kohtaamaan ne talvikauden haasteet. Siispä aurinkoisia päiviä yhä itse kullekin!

torstai 23. toukokuuta 2013

Meni kuin Strömsössä



"Hyvät sonnipojat, tämä on ensimmäinen kuulutus kuljetuksesta Ruissalon kesälaitumelle. Olkaa hyvät ja siirtykää alaportille häkkiin odottamaan vuoroanne. Odotuksen ajaksi teidät riimutetaan ja kuivaheinätarjoilu käynnistyy välittömästi. Autoon siirtyvät ensin Krottilaan matkaavat ja sitten on Pursiseuralaisten vuoro, näin täytämme kuljetusvälineen jouhevasti. Matkan ajan turvallisuuden vuoksi riimut pidetään kiinnitettyinä, vierustoveria ei saa sohia sarvilla. Tämä on kotimaan siirto, ei verovapaata tarjoilua ja tupakointi on ehdottomasti kielletty. Kalustossa poistumistiet sijaitsevat takana ja vessat ovat käytössä koko matkan ajan. Turvallista matkaa."
Sitä aina sanoo, että niin niin, kiinniotto on helppoa, mutta kun aina on se yksi. Se jääräpäinen otus, jonka mielestä juuri nyt ei ole kiva lähteä yhtään minnekään, palataan asiaan ensi viikolla. Mutta miksi silloin, kun sitä yhtä ei ole ja vain hissin hitaus on jarruna kuljetusauton täytölle, ei ole kameraa, jotta tämänkin ihmeen saisi videoitua?
Eli meillä alkoi kesäkausi, kaikki eläimet ovat vehreimmillä laitumilla. Oikein hyvää alkanutta kesää kaikille!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Myyttejä osa 1


Suomalaisen highland-kasvatuksen pioneerina (meitä oli vain muutamia aloittaessamme vuonna 2000) on aika omaan kokemukseen perustuen ottaa käsittelyyn muutamia myyttejä, joita rodun kasvatuksen ympärillä pyörii. Ensimmäisenä on hyvä nostaa esiin aihe helpot vasikoinnit.
Vasikoinnit voivat olla helppoja tai turkasen vaikeita. Helppo on noussut esiin mitä ilmeisimmin tosiasiasta, että highland-vasikka on syntyessään pienehkö kooltaan verrattuna moniin muihin Suomessa tavattaviin nautarotuihin. Eli jos vasikka on oikein päin (etusorkat edellä) tulossa ulos, sujuu synnytys emolta yleensä omatoimisesti. Myös takasorkat edellä on eräs emomme saanut vasikan ponnistettua maailmaan.
Entä sitten ne vastoinkäymiset? Lähdetään siitä, että emo synnyttää ulos laitumelle. Talvilaitumellamme on hulppeasti tilaa, jotta emo voi valita itselleen sopivan paikan. Rajaamme synnytykset keväällä alkavaksi tuomalla siitossonnin laitumelle juhannuksen tienoilla. Eli vasikoinnit käynnistyvät maalis-/huhtikuun vaihteessa. Mutta se sää; ajankohtaan mahtuu niin talven kuin keväänkin tuntua vuodesta riippuen eli seuraavaa tapahtunut: emo saa vasikan ulos, mutta kohta laitumella saattaa olla todella liukas ja sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta vasikka ei nouse kontilleen. Haemme siis emon ja vasikan pihalle, ja toimet jatkuvat siellä.
Muita tapauksia: emo, joka on seitsemän vasikkaa pyöräyttänyt vuosien varrella omatoimisesti jarruttaa kahdeksannen kohdalla eli tutkimus ja vastaan tuleekin häntä ja toinen takasorkka, toinen sorkka on vääntynyt solmulle, ja tarvitaan ihmisapua. Kolmas tapaus: etusorkat löytyvät, mutta pää onkin vinossa, joten ihmisapua tarvitaan. Takasorkat edellä, mutta vasikka ei olekaan synnytyskanavan myötäisesti vaan nurinpäin: eläinlääkäri + kasvattajat kiskovat täysillä kolmen voimalla, ja komea sonnihan sieltä tulee. Ja näitä tapauksia riittää. Eli ihmisvalvontaa ja -apua tarvitaan monissa tapauksissa, ja tähän vain yksi vinkki; emojen pitää olla rauhallisia, jotta tiukassa paikassa yhteistyö sujuu saumattomasti.
Isäntä on lausunut kuolemattoman viisauden vasikoinneista; emo saattaa olla kuinka konkari, mutta syntyvälle tapaus on aina ainutkertainen. Eli kun olet varmistanut vasikan syntyneen, alkaa seuraava tarkkailu - löytääkö tulokas maidolle. On emoja, joiden jälkikasvua emme koskaan ole auttaneet maidolle. On emoja, joiden kanssa täytyy mennä apuun, ja kun ensimmäinen nisä on suussa voi yleensä huoahtaa. Mutta jälleen kerran: kaikkien kohdalla pitää tarkkailu suorittaa, ja jotta apuaan voi tarvittaessa antaa, vinkki; emojen pitää olla rauhallisia, jotta yhteistyö sujuu saumattomasti.
Helppoako? Ei tosiaankaan, mutta suunnattomaan antoisaa on sitten onnistuneen tulokkaan kasvua seurata.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Eläinten hyvinvointi





Virikkeet, lajityypillinen elämä, eläimen tarpeet. Eläinten hyvinvoinnin ympärille kietoutuu sanoja sanojen perään, mutta mitä sanojen takaa löytyy? Oli kyseessä lemmikkinä pidettävä eläin tai tuotantoeläimeksi luokiteltu, samat säännöt pätevät kahden perusasian suhteen: ruokaa ja juomaa tulee olla saatavilla. Armas kissamme kyseenalaistaa kevään koittaessa kotiveden; onhan se lähilätäkön anti niin paljon maistuvampaa - veden tulee olla kuitenkin tarjolla. Nautojemme suhteen löytyy persoonia, joille "vaellus" vesipisteelle (noin 100 metriä ruokintatelineiltä), on vallan ylivoimainen, jos lunta tai sopivaa ojavettä on lähempänä. Toisaalta löytyy niitä nautoja, jotka valppaasti ilmoittavat isännälle, jos vesikaivo on jäässä. Ja sitten tietenkin vahditaan vieressä, milloin saa painaa turpansa lipan päälle ja ryystää antaumuksella virvoittavaa nestettä.
Kun eläimen hyvinvoinnin suhteen on täyttänyt kaksi perusasiaa, on jatkotulkinta jo haasteellisempaa. Omassa karjankasvatuksessamme lähtökohta on luottamuksen saaminen; hyvinvoiva eläin antaa kasvattajan tulla luokseen ja rapsutella ja kupsutella. Luottamusta rakennetaan aivan vasikasta alkaen, sillä mitä nuorena taitaa sitä vanhempana myös noudattaa. Myös eläimelle epämiellyttävät tilanteet kuten siirrot laitumelta toiselle, jolloin laitetaan riimuun, pyritään tekemään mahdollisimman miellyttäväksi antamalla herkkua kuten kuivaheinää, jolloin tapahtumaan kytkeytyy miellyttäviä hetkiä. Vanhimmat lehmämme osaavatkin yhdistää nämä kaksi seikkaa, ja kiinniottaminen sujuu joltisenkin vaivattomasti.
Highlandin kohdalla yksi olennaisia hyvinvoinnin takeita on riittävän isot laitumet myös talvisin. Yksilöllisyys näkyy erityisesti vasikoiden syntyessä; toiset etsivät syrjäisimmän paikan toiset jäävät aivan lähelle laumaa, mutta vaihtoehto tulee tarjota. Virikkeiden osalta iso laidun tarjoaa valtavasti vaihtoehtoja, toisen nauttiessa kuusen oksien natustelusta, toisen taivutellessa pajuja sopiviin kulmiin parasta kyhnytystä saadakseen.
Kaiken edellä kerrotun ylle nousee sanat lajityypillinen elämä , jota pyritään edesauttamaan kaikin keinoin. Onko tämän toteuttaminen vaikeaa? Ei! Onko tämän toteuttaminen aikaa vievää? On! Mutta eikö jokaisen eläimiä pitävän tulisi tähdätä parhaaseen mahdolliseen eläintensä suhteen. Mikä onkaan parempi palkkio, kun omin silmin seurata rauhallisia ja luottavaisia eläimiään.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Riimukoulutushiehotukihenkilö



(Kuva:H.Westergård)
  Sitä aina toivoo, että vasikat syntyisivät sievään nippuun eli ainakin kalenterista katsottuna lähellä toisiaan. Näin sen takia, ettei tarvitsisi koko kevättä valvoa öitä ja riimukoulutusvaiheen saisi kulkemaan tasaiseen putkeen. Aina kuitenkaan ei käy kuin Strömsössä, ja tänä vuonna reilusti muiden jälkeen syntynyt Gilda sai mietintämyssyn sauhuamaan.
Riimukoulutettava se on, siitä ei tingitä - toisaalta meillä joku vuosi taapäin oli sonnipoika yksinään ja vaikka siitä tuli kesy, huusi se kavereiden perään päivät läpeensä. Kokeilkaamme jotain uutta, päättivät kasvattajat ja valikoivat Gildan seuraksi isosisko Gladysin, jonka omasta erottelusta oli jo vierähtänyt kolme vuotta, mutta kaikista käsillä saatavista vaihtoehdoista se oli edelleen kaikkein kesyin. Laskimme sen varaan, että vasikka ottaisi kesymmästä mallia (ja toivoimme olevamme oikeassa.)
Pikkuisen toki jännitti, kuinka eläin, joka on ollut kiinni ainoastaan siirtojen ajan, suhtautuu reiluun viikkoon riimussa. Jos aikuista eläintä on aiemmin pidetty pihassa lääkinnän tai vasikoinnin takia, on se kuitenkin saanut paarustella häkissä vapaana, mutta toisaalta: miten asia selviäisi paitsi kokeilemalla?
Ihan ensi hetkillä Gladys oli jopa pikkusiskoaan hermostuneempi, tempoi ja kaula pitkällä etsiskeli muita ja piti ilmeisesti myös silmällä vierasta ympäristöään. Tarmokas rapsuttaminen ja reilu ruokatarjonta rauhoittivat hiehorouvan tuota pikaa ja mikäs siinä kun kaikki kannetaan eteen ja vielä hyvänä pidetään.
Rauhoittava vaikutus levisi myös Gildaan, ja voimme vuosien kokemuksella todeta, ettei yksikään vasikka ole tyyntynyt niin nopeasti. Gilda käveli riimussa nätisti, antoi rapsuttaa ja kupsuttaa heti alusta alkaen, eikä ollut oikeastaan moksiskaan koko jutusta. Paitsi jos Gladys katosi näköpiiristä, niin jo iski harmistus.
Kun kaksikko sitten päästettiin takaisin laitumelle, niin kaikki meni todella rauhallisesti, kunnes koitti riimujen irrottamisen hetki. Tällöin ilmeisesti vapauden kaipuu iski rintaan, ja riimut saatiin hädin tuskin päästä, kun kirmattiin riemuissaan... viidentoista metrin päähän juoma-automaatille.
Eli kiitti ja morjens!