WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

lauantai 5. lokakuuta 2013

Syksyisiä päiviä ja eläimiä


Vuoden siirtyessä kohti Eläinten Päivää on jälleen aika siirtää lauma kohti kotia luonnonlaitumilta, joilla ne ovat hyvin voineet ja pulskistuneet. Vaikka kuivaheinää jo vähän natustellaankin, vaikuttaa siltä, että moiseen ryhdytään isännän ja emännän riemuksi. Laidunnusta ei tunnu silti peittoavan mikään, ja kun meilläkin talveksi aluetta riittää, käyvät karvakantturat alueen läpi viimeistä kortta myöten. Kohta koittaa talvi, ja kyllä silloin on aikaa lorvia ja syödä heinää, tuntuvat mokomat tuumivan.
Mukaan on liittynyt myös harakkaviisikko, joka seuraa eläimiä, ja joista rohkeimmat laskeutuvat välillä niiden selkään ja tepastelevat eestaas aina jotain selästä nappaisten. Oli kyseessä sitten emo tai vasikka, yhtä riemuissaan tuntuvat siivekkäistä vieraista olevan - ne jähmettyvät paikalleen ja nostavat hännän kippuraan, kynsihieronta on siis syksyn juttu. Ilmeisesti naudat tallustaessaan myös hätyyttävät jyrsijöitä liikkeelle, sillä kissamme Billie on hyvinkin ahkerasti päivystänyt laitumella. Eläimistä on monenlaista riemua joka suuntaan, ja niin pitää ollakin. Tosin myyrät taitavat vetää lyhyemmän korren.

Viime vuonna näihin aikoihin esitimme toiveen, että voisimme kertoa hyvistä säistä ja rentouttavasta kesästä. Näin on todellakin käynyt, edellinen hurja ja kurja vuosi on pelkkä katoava ikävä muisto vain, kun on saanut viettää mitä upeimman kesän. Nyt kuljetaan voimia keränneenä kohti pimeneviä iltoja - hyvää syksyä kaikille!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Myyttejä osa II


Upeaakin upeamman kesän keskellä on aika suunnata ajatukset myyteistä myyttisimpään - lauman tärkeimpään jäseneen. On tahoja, jotka yksilöivät tällaiseksi siitossonnin. Siitossonni on tavattoman tärkeä, ja siitossonniksi soveltuvalta edellytetään monia niin ulkoisia kuin luonteeseenkin liittyviä seikkoja. Mutta tärkein - superlatiivia ei tule käyttää kuin yhdessä emolehmän kanssa. Yhdessä ne muodostuvat sen koko ytimen, jonka ympärille oma karja rakentuu. Siitossonnin vaikutus näkyy emolehmien joukossa yleensä 3-4 kuukautta eli astutusten ajan. Muun ajan se viettää muiden sonnien parissa. Emolehmä taas on vasikan tuki ja turva kahdeksisen kuukautta, ja tällöin betonoidaan kivijalka, josta vasikan luonne rakentuu.
Emo, joka on rauhallinen kasvattajaansa luottava yksilö, siirtää suhtautumistaan jälkeläiselleen. Tuota panosta arvostaa vuosi vuodelta yhä enemmän, sillä mitä kesympänä vasikka aikanaan riimukoulutukseen tulee sitä sujuvammin alkujännityksestä päästään soljuvaan yhteiseloon.

Kun omaa kasvatusuraa on suunnittelemassa onkin hyvä kiertää eri tiloilla katsomassa kokonaisuutta; siitossonnia, emolehmiä ja vasikoita, sekä nuorkarjaa. Tällöin alkaa itsekin nähdä, mistä ne hyvät laumat syntyvät. Oma kasvattajan työpanos on ympärivuorokautista, mutta hyvien yksilöiden kanssa siihen saa harmonista sävyä ensimetreiltä alkaen. 

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kuuma kesä


Varsin usein on törmännyt vierailijoiden esittämään kysymykseen, miten highland pärjää ulkona talvella. Olennaisempi kysymys kuuluisi, miten se pärjää kuumana kesänä. Hellesäät ovat hemmotelleet useana päivänä, ja katse on kiertänyt neljällä eri laitumella olevia eläimiä vielä tavallistakin valppaammin. Vettä ja varjoa - näitä on oltava. Aivan kuumimman hetken eläimet viettävätkin lepäillen ja märehtien, ja laiduntaminen alkaa varjojen syventyessä. Silloinkin valitaan mieluummin varjoinen kuin aurinkoinen puoli.
Myös vasikat nostavat tarkkailun tarvetta; kesäkuumalla syntyneelle haasteena ovat kärpäset. Onneksi vasikka hyvin selkeästi ilmaisee tiiviillä hännänheilutuksella ja lukuisilla ylösnousuilla, että jotain on pielessä eli kärpäset ovat päässeet munimaan, ja toukat kutisevat. Tällöin alkavat  tarvittavat hoitotoimenpiteet. Omat vasikkamme syntyvät yleensä ennen helteitä, ja vain kerran olemme joutuneet puhdistustöihin. Kun nyt viimeinen vasikkamme eli hiehotyttö Seorsag on kolmen viikon ikäinen, voi jo liki huokaista, että taisimme tosiaan selvitä yhdellä kärpäsongelmatapauksella vuosien saatossa.
Kesään kuuluvat myös paarmat, jotka valitsevat kohteeksi mieluiten emot ja näiden utareet. Monet emot tekevätkin kurakylpyjä eli menevät sopivaan ojaan seisomaan, jolloin nisät saavat suojaavaa mutapeittoa, eikä tämä peitto tunnu maidolle saapuvaa vasikkaa häiritsemään.

Riittäkö ruoka, jos kuivuus jatkuu? Riittääkö vesi, jos laitumen halki kulkee puro? Pysyvätkö kärpäset ja paarmat kurissa? Näitä ongelmia ei talvikaudella ole, sillä sillehän riittää ne omat haasteet. Mutta kesä on kesä, ja upeat säät sekä vehreä laidun takaa reippaita ja hyvinvoivia eläimiä kohtaamaan ne talvikauden haasteet. Siispä aurinkoisia päiviä yhä itse kullekin!

torstai 23. toukokuuta 2013

Meni kuin Strömsössä



"Hyvät sonnipojat, tämä on ensimmäinen kuulutus kuljetuksesta Ruissalon kesälaitumelle. Olkaa hyvät ja siirtykää alaportille häkkiin odottamaan vuoroanne. Odotuksen ajaksi teidät riimutetaan ja kuivaheinätarjoilu käynnistyy välittömästi. Autoon siirtyvät ensin Krottilaan matkaavat ja sitten on Pursiseuralaisten vuoro, näin täytämme kuljetusvälineen jouhevasti. Matkan ajan turvallisuuden vuoksi riimut pidetään kiinnitettyinä, vierustoveria ei saa sohia sarvilla. Tämä on kotimaan siirto, ei verovapaata tarjoilua ja tupakointi on ehdottomasti kielletty. Kalustossa poistumistiet sijaitsevat takana ja vessat ovat käytössä koko matkan ajan. Turvallista matkaa."
Sitä aina sanoo, että niin niin, kiinniotto on helppoa, mutta kun aina on se yksi. Se jääräpäinen otus, jonka mielestä juuri nyt ei ole kiva lähteä yhtään minnekään, palataan asiaan ensi viikolla. Mutta miksi silloin, kun sitä yhtä ei ole ja vain hissin hitaus on jarruna kuljetusauton täytölle, ei ole kameraa, jotta tämänkin ihmeen saisi videoitua?
Eli meillä alkoi kesäkausi, kaikki eläimet ovat vehreimmillä laitumilla. Oikein hyvää alkanutta kesää kaikille!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Myyttejä osa 1


Suomalaisen highland-kasvatuksen pioneerina (meitä oli vain muutamia aloittaessamme vuonna 2000) on aika omaan kokemukseen perustuen ottaa käsittelyyn muutamia myyttejä, joita rodun kasvatuksen ympärillä pyörii. Ensimmäisenä on hyvä nostaa esiin aihe helpot vasikoinnit.
Vasikoinnit voivat olla helppoja tai turkasen vaikeita. Helppo on noussut esiin mitä ilmeisimmin tosiasiasta, että highland-vasikka on syntyessään pienehkö kooltaan verrattuna moniin muihin Suomessa tavattaviin nautarotuihin. Eli jos vasikka on oikein päin (etusorkat edellä) tulossa ulos, sujuu synnytys emolta yleensä omatoimisesti. Myös takasorkat edellä on eräs emomme saanut vasikan ponnistettua maailmaan.
Entä sitten ne vastoinkäymiset? Lähdetään siitä, että emo synnyttää ulos laitumelle. Talvilaitumellamme on hulppeasti tilaa, jotta emo voi valita itselleen sopivan paikan. Rajaamme synnytykset keväällä alkavaksi tuomalla siitossonnin laitumelle juhannuksen tienoilla. Eli vasikoinnit käynnistyvät maalis-/huhtikuun vaihteessa. Mutta se sää; ajankohtaan mahtuu niin talven kuin keväänkin tuntua vuodesta riippuen eli seuraavaa tapahtunut: emo saa vasikan ulos, mutta kohta laitumella saattaa olla todella liukas ja sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta vasikka ei nouse kontilleen. Haemme siis emon ja vasikan pihalle, ja toimet jatkuvat siellä.
Muita tapauksia: emo, joka on seitsemän vasikkaa pyöräyttänyt vuosien varrella omatoimisesti jarruttaa kahdeksannen kohdalla eli tutkimus ja vastaan tuleekin häntä ja toinen takasorkka, toinen sorkka on vääntynyt solmulle, ja tarvitaan ihmisapua. Kolmas tapaus: etusorkat löytyvät, mutta pää onkin vinossa, joten ihmisapua tarvitaan. Takasorkat edellä, mutta vasikka ei olekaan synnytyskanavan myötäisesti vaan nurinpäin: eläinlääkäri + kasvattajat kiskovat täysillä kolmen voimalla, ja komea sonnihan sieltä tulee. Ja näitä tapauksia riittää. Eli ihmisvalvontaa ja -apua tarvitaan monissa tapauksissa, ja tähän vain yksi vinkki; emojen pitää olla rauhallisia, jotta tiukassa paikassa yhteistyö sujuu saumattomasti.
Isäntä on lausunut kuolemattoman viisauden vasikoinneista; emo saattaa olla kuinka konkari, mutta syntyvälle tapaus on aina ainutkertainen. Eli kun olet varmistanut vasikan syntyneen, alkaa seuraava tarkkailu - löytääkö tulokas maidolle. On emoja, joiden jälkikasvua emme koskaan ole auttaneet maidolle. On emoja, joiden kanssa täytyy mennä apuun, ja kun ensimmäinen nisä on suussa voi yleensä huoahtaa. Mutta jälleen kerran: kaikkien kohdalla pitää tarkkailu suorittaa, ja jotta apuaan voi tarvittaessa antaa, vinkki; emojen pitää olla rauhallisia, jotta yhteistyö sujuu saumattomasti.
Helppoako? Ei tosiaankaan, mutta suunnattomaan antoisaa on sitten onnistuneen tulokkaan kasvua seurata.