Talven tuomaa

On jälleen riimukoulutusten aika! Kyseinen toimenpide palvelee karjankasvatuksessamme useaa tehtävää: emot saavat tarpeellisen hengähdystauon ennen seuraaavaa vasikointia, mahdolliset ei-toivotut liian aikaiset raskaudet ehkäistään erottamalla sonni- ja hiehovasikat toisistaan. Lisäksi, kaikkein tärkeimpänä, vasikka totutetaan kasvattajaan, ja käsittelyyn ( josta nimitys riimukoulutus l. rimppari.) Eläinten persoonallisuus tulee ilmi viimeistään tässä vaiheessa - vaikka kuinka tekisi kaiken samalla tavalla, niin joku panee pysyvästi hanttiin kiinniotoissa, jos ei muuten niin ainakin muodon vuoksi. Toisille taas homma on alusta alkaen selvä: ahaa riimu, joo päähän, sitten herkkuja, heinää ja vettä. Hyvä palvelu! Tänä vuonna touhun aloittivat Manu, Phelan (kyllä, juuri se Muksis-Phelan kesäkuun alusta) ja Germaine. Ja kuten aina, tälläkään kerralla ei vältytty desibelirajojen koettelemiselta: emot huusivat vasikoitaan, jotka auliisti ja kovaäänisesti vastasivat. Lisäksi joku kolmas osapuoli täytti mielellään mahdollisen hiljaisen hetken. Noh, sitä onneksi kesti vain tovin, ja nyt - vajaan viikon jälkeen ollaan jo ylimmät ystävykset. Seuraava ääni onkin tasainen kuivaheinän rouskutus, joka on musiikkia kasvattajan korville. Kun homma on sisäistetty, on aika palauttaa veijarit omiin laumoihinsa ja todeta: vasikka -aika on ohi, olet nyt nuori hieho/sonni. Onnea itsenäiseen elämään!

(Kuvassa isäntä ja Germaine)

Lihalla on kasvot

Karjankasvattajan työssä on yhteen kysymykseen törmännyt erinomaisen usein: "Voitko syödä oman eläimesi lihaa?" Pystyn vastaamaan vain yhdellä tavalla: tiedän, millaista elämää on kasvattamani eläin saanut viettää, eli tiedän, mitä poskeeni pistän. Eläinten hyvinvointi on aihe, jota ei voi koskaan olla korostamatta. Kun Highland on saanut viettää elämäänsä vapaana laitumella kulkien ja valiten omat ruoka- ja lepohetkensä, puhutaan onnellisen naudan taipaleesta.
Eläin on mitä se syö, pätee selvänä nyrkkisääntönä. Highlandin ravintoa on karkea rehu, joka tarkoittaa talvikaudella heinän syömistä tuorerehupaaleista tai kuivaheinänä. Kevään tullen eläin laajentaa ravintonsa käsittämään kaikkea esiintulevaa vihreää: varvuista puiden lehtiin, ja kaikkea siltä väliltä. Jos eläin viettää kesäänsä merenrantalaitumella, tulee mukaan myös kaisla, joka on Highlandin herkkua. Monipuolinen ravinto näkyy lihan värissä, joka on hyvin tummaa. Väriin vaikuttaa myös eläimen liikkuminen vapaasti laitumellaan; veri pumppautuu lihaksistoon.
Kun käynnistyy päivä, jolloin työsuhde päättyy, kuljetetaan eläin omalla tutulla kuljetuskalustolla pienteurastamoon, jossa asianosaava henkilöstö hoitaa työnsä niin, että eläimelle tulee mahdollisimman vähän stressiä. Stressin välttäminen on tärkeää; sillä on suora yhteys lihan laatuun.
Lihan leikkuun suorittavat teurastamon vieressä sijaitsevan lihanleikkaamon ammattilaiset; samaan paikkaan jäävät arvo-osat (fileet ja paistit) raakakypsymään. Raakakypsytys kestää noin viisi viikkoa lähellä 0-astetta. Muut ruhon osat kuten niska, etuselkä, lapa, rinta ja jauheliha viedään suoraan elintarvikepakkaseen -20 asteeseen. Koko ketjun tärkeitä asioita ovat korkea hygieniataso ja valvotut olosuhteet, jotta herkuttelija saa parasta mahdollista pöytäänsä.
On siis aika tuoda tiettäväksi, että lihojen aatelia on saatavissa. Tiedustele lisää Pauliinalta!
Liha-aiheesta on tänä vuonna julkaistu Anu Partasen mainio Lihan himo -artikkeli Image-lehdessä (4/2008). Jutusta löytyy tiivistelmä lehden sivuilta www.image.fi

Hyvää Maailman Eläinten Päivää!

Päivän teemaan sopii kerrottavaksi tapaus Africo, joka muistuttaa kaikkia pienten ja suurten eläinten kasvattajia huolenpidosta. Kuluvan viikon maanantaina ajoimme iltamyöhällä sonnilaitumen ohi, ja huomio kiintyi Africoon, parivuotiaaseen sonnipoikaan joka makasi laitumella kyljellään. Pojat aina silloin tällöin retkottavat aika rajuissakin asennoissa, mutta kaikki muut olivat tipotiessään, joten tilanne piti tarkistaa. Affe könysi hieman vaivalloisesti pystyyn ja piti vasenta etujalkaansa koholla eikä laskenut sille painoa, ja vasemman sarven kärki oli vääntynyt. Alkoi jo kuitenkin hämärtää, joten päätimme palata aamulla uudelleen peräkärryn kera.
Aamulla Africo oli samassa paikassa melko rauhattoman oloisena ja päätimme tarkistuttaa tilanteen eläinlääkärillä. Luita ei onneksi ollut murtunut, jäljet viittasivat joko sonnimittelöstä saatuihin vammoihin tai sellaisen yhteydessä sattuneeseen kaatumiseen. Särkylääke- ja turvotuspiikki, Affe kärryyn ja kotio tarkkailtavaksi. Poika söi ja joi ihan mukavasti, ja se alkoi silminnähden rauhoittua vaikkakin nilkutus oli aika pahannäköistä. Seuraavana päivänä voimia oli jo niin, ettei kakkospiikin antamisesta tullut mitään, ja niin ollen avasimmekin Africolle oman laidunlohkon, josta sen kävelyä on helppo seurata ja josta se voi aidan yli kurkistella rouvia.
Jalkavammat ovat kokemuksemme mukaan hankalia ja vaativat parantuakseen pitkän ajan - jos parantuvat sittenkään. Affea ei voi palauttaa sonnilaumaan puolikuntoisena, tai jalka on ensimmäisen riehaantumisen jälkeen uudelleen toimintakyvytön. Meidän on kuitenkin jossain välissä päätettävä kuinka tehdä: ottaako riski vai päättyykö Africon työsuhde vuoden etuajassa. Tarinan ydin on kuitenkin: kävi kuinka kävi, aina pitää yrittää ja antaa mahdollisuus.

Tarinan loppu: Africon työsuhde päättyi, sillä käveleminen huononi ja neljättä jalkaa ei sonni pystynyt käyttämään. Tarkempi tutkimus paljasti, että jalassa oli surkastumaa ja konttia ei olisi enää kuntoon saatu, joten tehty ratkaisu oli oikea.

Kotiinpaluun riemua

Kesän päättymisen merkkejä on monia, mutta Ukkosten tilalla niistä varmin on kotilaitumelle palaavat emot. Osa emoistahan on viettänyt kesää merenrantalomailemassa Turussa, ja kun ruuan määrä alkaa vähetä, on aika hakea rouvat vasikoineen pois. Tämän vuoden hakureissu osoittautui oikein ajoitetuksi, sillä houkuttelu sujui keskimääräistä vaivattomammin. Suomeksi puettuna ei tarvinnut kuin hieman vilautella haisteltavaksi ja maisteltavaksi kuivaheinää, niin johan kirmattiin kiinniottohäkkiin. Viime vuoden kapinallinen eli Nessa sai kunniamaininnan, sillä suoraan vaan laitumelta riimuun ja kävelytys kuljetusautoon. Nessalle ei riimuttaminen ole koskaan ollut mieleistä, mutta liekö nyt käänne saavutettu.
Kotilaitumella odotti sitten kuningatar itse eli Linsay, ja vaikka Turun emojen johtajatar eli Dolina ottikin välien selvittelyt muiden kanssa kotosalla, riitti Liinukan suuntaan yksi vilkaisu ja arvojärjestys oli heidän välillä selvä. Valta pysyy seniorilla eli Linsaylla.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä: Kennedyn ja Jowanin kohtaamisesta on kuvallinenkin todiste, ja hetken siinä tanner tömisi, kun sonnipojat kisailivat. Vaikka kuivaheinääkin saavat, on laiduntaminen edelleen iltapäivän ja alkuillan ohjelmanumerona, ja viimeisiä vihreitä nyhdetään laitumelta. Lähestyvää talvea vasten pitää tankata mahdollisimman monipuolisesti.

School's out

…eli Karhusuon koulun 3. ja 4. luokka teki elokuisen ekskursion Ukkosten luokse. Juttelu eläimistä lasten kanssa on aina yhtä haastavaa ja toisaalta palkitsevaa; koululaisten kiinnostus on aitoa ja samalla on hyvä testata, kuinka hyvin ja tyhjentävästi eläimistä osaa puhua. Toki sukupuolierot tulivat välillä selvästi esiin, tyttöjä tuntui kiinnostavan nimet ja kuka on kenenkin äiti, poikia taas saako aidasta sähköiskun, jos sitä tökkii oksalla. Yllättävää oli, kuinka paljon kysymyksiä tuli teurastuksesta, eikä kukaan tuntunut panevan pahakseen suhteellisen korutonta kertomusta tapahtumien kulusta, joka todistanee näillä seuduilla olevan vielä käsitystä elävän eläimen ja syötävän ruoan suhteesta. Oli myös sykähdyttävää havaita, kuinka ehtymätön riemunlähde eläimen ruumiintoiminnot voivat olla.
Aina välillä myös mietityttää, kuka oikein katsoo ketä: kun eläimet olivat kohteliaasti esitelleet itseään parikymmentä minuuttia, kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki kääntyivät ympäri tyyliin: ”Tämähän on jo nähty.”