Marvin ja Sean rouvien pariin

Onko mitään romanttisempaa kuin sonnin vieminen emolehmälaitumelle? Kenties, mutta kyllä tunnelma on kerrassaan omanlainen. Jo legendaksi noussut Sean aloitti kahdeksannen kesänsä ja voi sitä hyrinää. Kuljetuskärrystä ulos päästyään piti läheistä mäntyä käydä kurmuttamassa. Tsiigatkaas neidot tätä! Ja rouvat olivat niin mielissään että. Siinä jäi kasvattaja täysin vailla huomiota, kun hurmurin kimppuun kirmattiin. Taisi se oma vasikkakin moisen sonnin ääressä hetkeksi unohtua.
Marvin taas aloitti siitostyöt ensimmäisen kerran, sillä nyt oli koittanut sopiva ikä, ja aivan samoja elkeitä eli mentiin sopivan vankan puun lähelle, annettiin kyytiä, ja johan rouvat porhalsivat otsatukat hulmuten paikalle. Päälle päätteeksi Marvin mylvähti niin että laidun kaikui. Liekö tämänkin hurmausvinkin oppinut sonni-isältään Seanilta? Komistuksia molemmat nämä sonniherramme Sean ja Marvin.

Luottamuksen rakentamista

Vasikoiden kasvun seuraaminen tuo päivittäisiä ilon hetkiä. Pienellä karvapallolla kun riittää uuden oppimista. Ensivaiheessa tulee perusasia eli syöminen; kun maitomaailma on avautunut, onkin jo aika tarkistaa emon ruokavalio. Siinä sitten yhtä (siis yhtä) heinänkortta nakerretaan, ja ilmeisimmin pohditaan kyseisen ruoka-aineen syntyjä syviä. Pariviikkoisista eroten kuukauden ikäiset jo vetävät heinää kuin vanhat konkarit - toki kaikille se maito on tärkein. Seuraavaksi alkaa laitumen rajojen tutkailu, ja enemmin tai myöhemmin jokainen testaa sähköaidan, sillä siitä älähdyksestä ei voi erehtyä. Monelle kertakosketus riittää. Keväiset vierailut laitumella kuuluvat myös asiaan; näin vasikat oppivat, että kasvattajien lisäksi myös muita ihmisiä mahtuu maailmaan. Emot viestivät, kuinka ihmisiin suhtaudutaan, ja kasvattajien mukana tulevat kahdella jalalla kävelijät ovat vallan mukiinmenevää porukkaa. Heitä pitää tulla jopa tarkkailemaan, kuten kuvan Niiloa herkeämättömästi tarkkaileva Raymond osoittaa. Miksi tämä vaihe on tärkeä? On hetkiä, jolloin muita ihmisiä tarvitaan, kuten lomien yhteydessä. On siis olennaista, että lomittaja voi rauhassa tarkistaa lauman ilman, että kaikki vaan painavat hännät suorina lähimpään pöheikköön piiloon. Ja vaikka kuinka toivoisi, niin voi olla myös tarvetta eläinlääkärin käyntiin; myös nämä vierailut sujuvat vaivattomasti, kun eläimen perusluottamus ihmiseen on kunnossa. Siksi tarvitsemme vierailijoita, jotka kanssamme karjaamme tutustuu.

Vesa visiitillä

Pitkän, kylmän talven riemuja ovat olleet vierailut tilallamme. Vesan suunnistaessa Pohjois-Pohjanmaalta Jaanan kera Säkylään talviajan viimeisenä iltana oli ajatus vauhdilla ennen auringonlaskua esitellä karjaamme. Mutta Lavena muuttikin suunnitelmat, sillä ensikertalainen vasikoimisessa sai apua aivan toista maakuntaa myöten. Kolmannet käsiparit olivat tarpeen, ja Vesahan ilmoitti, että pois ei lähde ennen kuin jälkikasvua on saatu maailmaan. Tiukkaa teki kolmeenkin pekkaan, mutta niin vain hiehoneito saatiin ulos emon hoivaan. Isäntä lähti hakemaan peräkärryä, jonne kaksikko saatiin kuljetettua miesten vuorotellessa emon kuskauksessa riimussa ja vasikankannossa. Emännän rooliin jäi vahtia, että lauman muut jäsenet antoivat työrauhan. Pihaan tultiin, jossa omaan katokseen kaksikko. Eipä kulunut kuin hetki ja jo hiehotyttö aloitti ruokailun. Helpottunut isäntäpari päätti omalta osaltaan esitellä isännän herkkuherukkaviiniä. Ei liene yllätys, että kevään ensimmäinen vasikka sai nimekseen VERA.

Laitumen starat, osa 6: Muirne of Biota Ukkonen

Tämän jutun otsikko voisi yhtä hyvin olla oodi emolehmälle, jollaisesta Muirne on suorastaan loistelias esimerkki. Tässä yhteydessä tarkoitan sitä rauhallista, lempeää puurtajaa, joka tasaisen luonteensa ja tasaisen tuotoksensa ansiosta usein jää draamakuningattarien ja tuhahtelijoiden varjoon. Muirne on muutenkin kelpo osoitus Highlandien tärkeimmästä ominaisuudesta - kestävyydestä - joka yksin riittää tekemään rodusta Suomen oloon soveliaan.
Muirnen emo Biota (blogiteksti 15.5.2008) oli melkoinen möhköfantti, joka osasi oivasti pitää puolensa ja hurmata sonneja vielä kypsemmälläkin iällä. Vasikkansa olivat varsinkin ensimmäisen vuoden aika pikkuisia, ja kun Muirne riimukoulutuksen jälkeen palautettiin talvella laitumelle, oli se silloin vielä kasvatusta aloittelevalle pariskunnalle nielaisun paikka. Isäntä halusi ottaa hiehorassukan takaisin vierihoitoon, mutta emäntä pysyi kovana: Muirne joko selviää, tai jos ei, ei siitä ole Highlandiksi. Ja kun asiaa jälkeenpäin tarkastelee, oli emäntä tietenkin oikeassa, eikä moisia juttuja ole sen koommin tarvinnut puida.
Muirne sittemmin otti sekä kokoa että näköä ja on meille myös oiva muistutus toisesta tärkeästä seikasta. Pois moinen ajatus, että kutsuisin Muirnea rumaksi, mutta näyttelykaunis se ei ole. Ja vaikka kuinka on hienoa ripustella kantturoihin nauhoja ja näytellä plakaatteja, ei ulkonäkö kerro eläimestä oikeastaan mitään. Vain laitumella ja vasikoidessa käy ilmi todellinen arvo, ja jokaisen kasvattajan on syytä pitää suuressa kunniassa näitä pitkäikäisiä ja työteliäitä yksilöitä, jotka ovat lauman hiljainen selkäranka.

Germaine aka elämän tarkoitus

Onpa kerran ja toisenkin hiehoneito Germaine, joka on ehdoton hallitsijatar hieholauman yhdeksälle alamaiselleen. Lauman aamun tapahtumiin kuuluu ammeen täyttö juomavedellä. Kuulostaa yksinkertaiselta kuitenkaan sitä olematta, sillä näin tapahtuma etenee: Germaine sijoittaa itsensä hyvissä ajoin pötköttelemään vesiammeen äärelle, sillä onhan kiinnostavaa seurata operaatiota alusta alkaen kun letkua vedetään esiin, asetellaan paikalleen ja annetaan veden lähteä valumaan. Raikkaan juoman alkaessa soljua ammeeseen hovihiehot Aretha ja Dionne vartioivat ammeen molemmin puolin, ettei kukaan muu pääse juomaan, mutta eivät myöskään itse rohkene ottaa lipaisuakaan. Vettä alkaa jo kertyä aikalailla, ja emäntä miettii jälleen kerran, että pitääkö hana sulkea ennen kuin alkaa vyöryä yli äyräitten. Mutta sitten alkaakin tapahtua: Germaine nousee, venyttelee antaumuksella ja täysin vailla minkäänlaista kiirettä löntystelee veden äärelle samalla häätäen hovihiehot sivummalle. Juodaan, rapsutellaan, maiskutellaan ja vain nautitaan. Emännän varpaat alkavat osoittaa viilenemisen merkkejä ja pitää yrittää tehdä pientä liikkumarataa, mutta kauaksi ei arvaa mennä, sillä letkun päällä seisominen tai yritys kiskoa sitä irti kuuluvat myös kuvioon. Germainen saatettua oman osuutensa päätökseen tulevat hovihiehot, ja tiukassa arvojärjestyksessä muut. Ja sen mitä johtajatar on omilla juomatavoillaan ottanut tavaksi, sitä matkitaan itse kunkin toimesta aina pahnan pohjimmaiseen asti. Germainen luomalle juomatyylille löytyy siten väistämättä jatkaja, kun neito itse aikanaan emolehmälaumaan liittyy. Entä sitten se Elämän Tarkoitus? Germainen korvamerkki on 42, ja jokainen Douglas Adamsiin perehtynyt tietää, että vastaus elämän tarkoitukseen on 42. Mutta mikä olikaan kysymys?