Ympärivuotisesti ulkona käyskentelevän
karjan kanssa on ympärivuorokautisesti kiinni lähes vuoden ympäri. Hetkittäiset
irtiotot ulkomaanmatkojen muodossa tuovat tervetullutta vaihtelua arjen
rutiineihin, mutta ei matkoja voi monestakaan syystä useasti toteuttaa.
Irtiottoihin tulee siis löytää muista konsteja, joista kirjat, elokuvat,
musiikki ovat todellista tajunnanvirtaa.
Kirjailijoista kuluneena vuonna ovat
mielikuvitusmatkoja tarjonneet niin Carson McCullers, John Le Carre ja
uskomaton tarinantykittäjä Flannery O'Connor.
Musiikillista nautintoa ovat tuoneet
Roy Hamiltonin baritoni, Rene Papen bassobaritoni ja kerrassaan lumoava
soul-brother Eli Reed. Kyllä näiden (ja niin monen muun) äänen äärellä on
voinut arjen murheet hetkeksi unohtaa. Tai vaikkapa saada voimaa uusiin
ponnistuksiin; meillähän on tapana soittaa voima-biisi niinä aamuina, jolloin
eläinten siirrot talvi- tai kesälaitumille käynnistyvät.
Ja sitten ne elokuvat; tunnettu
tosiasia on että nykyelokuvan suurin kimallusshow eli Oscar-gaala katsotaan
tässä perheessä suorana ja seuraava päivä on sen mukaisesti kulkeva sumussa,
mutta elokuvallinen rakkaus kohdistuu ensisijaisesta vanhoihin filmeihin eli
vuosikymmeniin 1920-luvulta 1970-luvulle. Eloon ja oloon saa valtavasti uutta
hyvän elokuvan nähdessään, ja tietenkin niitä totaalisia lempiteoksia katsotaan
uudelleen ja uudelleen. Elokuvat saavat myös yhtymäkohtia karjankasvattajan
arkeen kuten hiljattain nähdyssä Fred Zinnemannin teoksessa Maankiertäjät
(1960) todetaan: "Naama rutussa, tukka takussa ja omat ajatukset
vähissä". Deborah Kerrin näyttelemän Idan ja emännän välillä on suora
yhteys. Onko siis omakin elämä karjan äärellä yhdenlaista elokuvaa?