WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

tiistai 28. joulukuuta 2010

Yhteinen nimittäjä

(Kuvassa vasemmalta Ishbel Muirne, Olivia Katie, Martha Bhanna, Gladys Dolina, Isäntä, Dionne Linsay ja Aretha Aingealag)
What's in a name? That which we call a rose by any other name would smell as sweet. Eli kuten W.S. sen sanoi,(vapaasti käännettynä) vaikka ruusu ois nimeltään pörhäkkä, niin ruusulta se tuoksuisi. Miksi kuitenkin Grant tai Iorcall of Ukkonen eikä Ukkosten Jösse ja Jypytin? On aika raottaa salaisuuden verhoa ja kurkistaa tähän asti tuntemattomaan maailmaan: näin nimeämme eläimiä.
Alusta asti oli itsestään selvää, että skottilainen karja saa skottilaiset nimet. Aluksi pohdimme jopa skottilaista systeemiä, mutta kun kummallakaan meistä ei ole fysiikan tohtorin tutkintoa, emme oikein ottaneet siitä selvää, ja otimme käyttöön oman järjestelmän: sonnit saivat yhden nimen (Eamon of Ukkonen) ja hiehot sekä oman että emonsa nimen - Ishbel Muirne of Ukkonen on Ishbel ja Muirnen jälkeläinen.
Ja kun vauhtiin päästiin, niin nimi-intoilijoita ei pysäytä mikään. Seuraavaksi otettiin käyttöön kolmikantajärjestelmä: nimi valittiin eläimen persoonan mukaan, joillakin emoilla on nimeämislinja ja viimeiseksi 2009 otettiin käyttöön teemavuodet.
Joku voisi tietenkin epäillä, ettei eläin, joka juuri on pyllähtänyt laitumelle ja hädin tuskin tietää mikä on eteen ja mikä taakse kerro itsestään mitään, mutta moisille epäluuloille näytämme pitkää nenää. Ensin istutaan ja katsellaan ja pohditaan: onko kova ääni? Millainen ilma on? Mitä kuuluu? Kukkuluuruu? Mennäänkö utareille suoraan vai naapurin kautta? Otetaanko reippaita askeleita vai otetaanko ensin pienet torkut? Kyllä se siitä sitten selviää.
Teemavuodet ovat myös hauskoja ja niillä saa tietenkin hehkuttaa laajaa kulttuuriosaamistaan. Mikä esimerkiksi yhdistää viime vuoden hiehoja Thaleia, Eufrosyne ja Aglaia? Jotta asioista ei tulisi liian yksinkertaista, lähes jokaisella eläimellä on nimestä väännetty lempinimi tai kaksi, ja jos luonne vetää johonkin suuntaan, saattaa nimiä tulla lisää. Näitä nimiä käytetään vain perheen sisäisesti - systeemimme herättää hämmennystä joskus jopa meissäkin.
Ja sitten se nimeämislinja: Katien vasikat ovat Vivian, Kennedy, Wynda, Gearald jne...yhdistävä tekijä on?

perjantai 3. joulukuuta 2010

Arktista aherrusta




Kolme sonnipoikaa: Iorcall, Balfour ja Grant saatiin ansiokkaasti laitumella sijaitsevaan häkkiin, josta kuljetuskärryyn, edelleen pihaan, jossa riimut päähän, ja uuteen häkkiin. Jo perinteeksi muuttuneena käytäntönä oli tiedottaa tapahtumasta niin emoja, hiehoja kuin kasvattajiakin. Parin päivän ajan oli korvissa pitelemistä, mutta koska ruoka kuitenkin maittoi, tuli konserttiin myös hengähdyshetkiä. Lisänimi Trio Solmuset annettiin niin ikään vauhdilla, sillä ensimmäiset päivät kiepautettiin toinen toistensa lomaan niin, että riimut olivat solmussa, ja sitä myöten sällit visusti toistensa lomissa. Mutta tästäkin rauhoituttiin ja ruoka ynnä rapsuttelu tuotti tulosta, joten kolmikko oivalsi kupletin juonen, ja ottaa parhaillaankin ilon irti täyden palvelun toiminnasta. Mutta, mutta - tähän riimukoulutusjaksoon tuli sitten varsinainen yllätysmomentti kun pakkanen alkoi paukkua kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Kolmikko kissa, isäntä ja emäntä alkoivat oireilla kylmyydestä lähinnä pyrkimällä hakeutumaan lämpöön heti kun työrupeamat oli suoritettu. Turha kai todeta, että mainitulla toiminnalla kisu pysyi sisällä 23 tuntia, ja ihmispari huomattavasti lyhyemmän ajan. Kun tänään oli lukemat enää (!!) 14 astetta miinuksen puolella, tuntui liki leudolta. Jälleen kerran koitti kadehtimisen hetki eläinten suhteen; ei ihme, että Highlandia verrataan kylmänkestoltaan jakkiin. Nämä itselle hurjat lukemat eivät tunnu vaikuttavan eläimiin lainkaan. Iorcall on ottanut tavaksi ämpärillisen vettä nautittuaan lipaista reippaat annokset lunta. Liekö sitten tarve viilennykselle? Varsinaisia arktisten olosuhteiden selviytymistaitureita nämä meidän karvakantturamme.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kymmenen kuukautta kulunut


Allakkaa katsomalla asia varmistui; tasan kymmenen kuukautta sitten päättyi talvikauden 2009-2010 viimeinen riimukoulutus. Tulevalla viikolla on tarkoitus käynnistää uusi koitos, joten on hyvä kaivaa kuvia esiin, ja muistella, miksi moiseen ryhdymme. Yksi perusasiahan on, että emosta vieroitettu vasikka tottuu riimuun, joka on kuvassa Germainen pään ympärillä näkyvä punainen laitos. Kun 7-9 kuukauden ikäinen vasikka pitää asianomaista värkkiä päässään noin parin viikon verran, on siihen totuttu. Kun sitten seuraavan kesälaidunnuskauden alussa otamme eläimen riimuun ja kävelytämme kuljetusautoon, on tapahtuma mahdollisimman stressitön.
Riimukoulutuksessa eläin saa veden ja heinän suoraan eteen kannettuna, ja pitkin pihamaata teemme enemmän tai vähemmän pitkiä kävelylenkkejä, ja siinä yhteydessä tapahtuu sitä kasvattajan kannalta olennaisinta - tutustumme toisiimme. Kun jokainen hieho ja sonni on yksilö, on tällä erityisellä jaksolla erinomainen tilaisuus havainnoida itse kunkin yksilöllisiä piirteitä.
Meillä riittää myös vierailijoita tutustumaan eläimiin, jotka ovat riimukoulutuksessa. Siinä sitten tarkkailua riittää puolin ja toisin. Terve varovaisuus kuuluu eläimille, mutta on hyvä yhdistää ajatuskulku, että kasvattajan kanssa liikkuva ihminen on tutustumisen arvoinen.Tätä tutustumista onkin sitten syksyn aikana harjoitettu tiiviisti - nuorin lehmiämme tervehtimässä käynyt henkilö oli vain reilun vuoden ikäinen. Kyllä siinä riitti Nessalla ihmettelemistä, kun tämä peloton nuori taputti riemuissaan eläintä turpaan. Ja kun hiehoneidot Germaine etunenässä tekivät tuttavuutta nuorten vierailijoiden, jotka olivat kasvattajien sylissä, kenkiin, oli nauru herkässä itse kullakin. Vaikka kuinka syntyisi toistoa, niin väistämättä täytyy todeta, että riimukoulutuksessa syntynyt side kasvattajan ja eläimen välille synnyttää luottamuksen myös muihin ihmisiin. Siksi sen teemme, ja tietenkin blogiin päivitämme kertyneitä kokemuksia

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

innostunut sonni




Otetaan esimerkki: olisi muutama hehtaari peltoa ja pusikkoa raivattavaksi. Karjalla homma hoituisi ja eläimet ovat muutenkin mukavia, mutta sitten alkaa epäilyttää. Kun vielä tulee niitä vasikoitakin, ja astutus pitäisi hoitaa, ja talvilaitumet joka porukalle ja...(tässä vaiheessa usko asiaan on jo mennyt, ja homma jää sikseen.)
Vaan eipä hätää, apuun kirmaavat nuo kaikkien sankarit - tehokkaat ja lupsakkaat sonnipojat. Kerran jo luovuttaneen urhean maanomistajan silmiin syttyy jälleen innostuksen liekki. Enhän tullut edes ajatelleeksi tuota vaihtoehtoa! (ajattelee hän itsekseen.)
Mutta puntaroidaan hetki tämän ajatuksen mahdollisuuksia. Lauma pysyy aina halutun kokoisena, jolloin laitumen ja talviruoan tarve voidaan laskea aivan napilleen. Talvialueita tarvitaan yksi, keväällä eivät vasikoinnit valvota, ja kesyt, riimuun ja kuljetukseen tottuneet eläimet on helppo siirtää luonnonhoitotöihin. Sonnien edessä kaatuu paksuinkin ryteikkö, ja siinä samalla ne kehittävät korkeatasoista ja eettistä lihaa. Nämä suoraviivaiset jässikät ovat valloittavia ja yksilöllisiä persoonia. Kiinnostus varmasti heräsi, joten ota yhteyttä niin puidaan yksityiskohtia.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Laitumen starat,osa 5:Aingealag Linsay of Ukkonen


Kuvassa Ange ja vasikkansa Aglaia pussailemassa, kuvattu keittiön ikkunasta.
Meillä ei ole pahemmin tapana uskoa onneen, enteisiin ja sen kaltaisiin asioihin, mutta vuosia sitten keväällä isäntä näki eriskummallisen unen: Laitumella seisoi emon vieressä vasikka(unessa se tosin näytti enemmän lampaalta) joka hehkui valkoisena. Kysymykseen: "Mikä ihme tuo on?" tuli vastaus: "Sehän on enkeli." Kun sitten parin viikon päästä Linsay pyöräytti vitivalkoisen hiehovasikan, niin eihän siinä muu auttanut kuin nimetä se Aingealagiksi, joka gaelin kielessä tarkoittaa enkelimäistä.
Ange sai muutenkin kulmat kohoamaan, muutamaan päivään sitä ei näkynyt utareilla eikä liikkeessä, mutta jotenkin ihmeellisesti se aina vaihtoi paikkaa ja nukkui kylläisenä. Pohdimme, josko lehmät sittenkin lentäisivät, kun pikkuhieho nousi jaloilleen, juoksi minkä kintuista lähti kaiken mahdollisen ympäri, paineli emonsa tisseille ja kellahti nukkumaan. Niin ne mysteerit tulevat päivän valoon.
Sen päivän jälkeen tuntui kuin Angen maailmassa olisi tullut seuraavanlainen arvojärjestys: ensin syödään, ja jos aikaa jää, tehdään jotain muuta. Kun muut kirmasivat innoissaan ties missä hiehoriehassa, se löytyi joko utareilta tai paalitelineeltä kiskomassa ruokaa kitusiin. Lienee tarpeetonta sanoa, että moinen elämäntapa ja hyvät perintötekijät tekivät tyttösestä melkoisen jättiläisen.
Emolta saatu hellyys ja hyvät mallit ovat tehneet Angesta erinomaisen emon, joka katsoo huolella jälkikasvunsa perään(ja menee sitten itse jälleen syömään) mutta suhtautuu lempeydellä kasvattajiinsa kuten kelpo highland. Aingealag osaa myös poseerata, ja on esiintynyt mm. Cosmopolitanin sivuilla.
Toivomme Angelle pitkää ikää ja menestystä, mutta siitä pitää vielä mainita eräs seikka: traktoriin joka kuljettaa paalia aivan sen vierestä tai jopa nostaa paalin sen yli, se suhtautuu välinpitämättömällä ylenkatseella. Missä ihmeessä on se kuuluisa eläimen itsesuojeluvaisto?

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Käsitettävää käsittelyä



Asia, jota ei voi mitata senteillä, kiloilla tai euroilla saattaa olla monelle hankalasti hahmotettava, ja yksi sellainen on kasvatettavan highlandin kesyys ja sen merkitys. Valaistaan asiaa esimerkillä: laidunkausi on nyt hyvässä vauhdissa ja kaiken pitäisi jatkua mukavan seesteisenä vielä reipas tovi, mutta kuka sen tietää - sattuu jotain, joka vaatii puuttumista asiaan. Kun kiinniotettavaa eläintä sitten on jahdattu näännyksiin saakka eikä asia etene, herää varmaankin omassa mielessä kysymys. "Voisiko tämän tehdä helpommin?" Tietenkin voi.
Riimukoulutus on alusta asti ollut kiinteä ja yksi tärkeimmistä karjankasvatuksemme osa-alueista, asiaa on kirjoituksissamme sivuttu tuon tuostakin mutta otamme sen joka tapauksessa aina uudelleen puheeksi. Olisi virheellistä väittää, että kahden viikon riimuun totuttautuminen tekisi kaikesta onnea ja autuutta, eikä mitään ongelmia olisi. Osa karjastamme tykkää panna kapuloita rattaisiin jos ei muuten niin tavan vuoksi, kun taas valtaosa talttuu täysin suosiolla. Tärkeintä on kuitenkin, että jokaisen eläimen toimintamalli kiinniottotilanteessa on omanlaisensa, ja kun sen tietää, onnistuu ennakointi, säästyy aikaa ja mustelmilta vältytään.
Emme ole pitäneet tapana leimata vasikoita itseemme, vaan päinvastoin antaneet niiden kirmata villinä ja vapaina ihmistä karkuun ja hissun kissun totuttanut niitä kasvattajaan emon välityksellä. Kun emo on kesy ja hakeutuu harjattavaksi, tottuu vasikka ihmisen läsnäoloon. Emosta erottaminen on joka tapauksessa niin kova stressihetki, että siinä varhemmat kokemukset unohtuvat ainakin joksikin aikaa.
Tietenkin joku saattaisi kysyä, miksi nähdä vaivaa? Portit vaan auki kesälaitumelle, ja syksyllä samasta portista takaisin, eikä mitään kiinniottorumbaa koskaan eikä missään. Totuus on kuitenkin karumpi: highland on pitkäikäinen eläin, ja lähes täydellä varmuudella voidaan sanoa, että ainakin emoista jokainen joudutaan jossain välissä ottamaan kiinni. Käsi sydämellä: voitko vannoa, ettei juuri tuon, viisi kertaa vasikoineen lehmän, seuraava vasikka ole nurinpäin. Entäpä kolmevuotias sonni matkalla työsuhteen päättymiseen? Siinä saa kyytiä niin peräkärry, lasso ja isännän pöksyt sekä lihatyöntekijän kärsivällisyys ennen kuin kaikki on ohi.
Highlandin hurjuudesta liikkuu monenmoisia huhuja, ja huhuja niistä valtaosa aivan varmasti on. Jostakin ne kuitenkin ovat lähteneet liikkeelle, ja se herättää monenmoisia tuntemuksia. Kun katson omia eläimiäni, näen koko kaaren vasikasta emoksi tai lihasonniksi, rauhallisen eläimen jolla on persoona. Eihän eläimestä toki ystäväksi ole - sen kanssa ei käydä juomassa kahvikupposta eikä kerrota hauskoja juttuja, mutta hyvän työtoverin siitä voi saada, kun asiaan vähän paneutuu.

tiistai 3. elokuuta 2010

Luonnonhoitolaitumet esittäytyvät, osa 2


VAHONIEMI
Toukokuun lämmössä työstimme aitalinjan Vahoniemeen. Alue on ollut lähinnä heinämaana, mutta aivan historiallisesti paikka on entistä järveä. Järven muistona on hiekkaisia kohtia, ja hyvin moninainen kasvillisuus; heinämaana alue ei ole kummoinen, mutta laitumena mainio. Lehmät ja vasikat saapuivat laitumelle ensin, ja joitain viikkoja myöhemmin tuli Darren-sonni, jolle alkoi kolmevuotiaana ensimmäinen kesä siitostyössä.
Darrenin saapuminen näkyi lauman käyttäytymisessä välittömästi, sillä ryteiköt alkoivat saada kyytiä. On sitten pajua, koivua, vadelmapensaita - kaikkeen tartutaan kiinni. Ja mitä isot edellä sitä nuoriso perässä, joten vasikoidenkin ruokavalioon alkoi tulla jos mitä metsän antia. Toki myös heinän syöminen jatkuu...
Vahoniemessä on tavattu harvinaista ruskeaa kyytä, mutta sen enempää aitatöissä kuin kesän valvontakäynneillä ei tuota harvinaisuutta ole havaittu. Selittäneekö lukuisat muurahaispesät matelijan poissaolon? Sen sijaan valkohäntäkauriita on laitumella näkynyt useita, ja vaikka pääsääntöisesti eläin hyppii kepeästi aitalinjan yli, on myös lukuisia kertoja saanut korjaustöihin ryhtyä.
Laitumen ulkopuolella olevasta lähteestä virtaa vettä eläinten virkistykseksi, ja ennätyslämpimän ja sateettoman kesän johdosta onkin voimalla virrannut puro kutistunut aikalailla. Toistaiseksi on vesi kuitenkin riittänyt.Siinä missä Vihelän lauma on tiiviisti liikkunut vain pientä osaa laidunta, ovat Vahoniemen valtiaat hyörineet ja pyörineet laitumen eri kolkissa. Päivän lämpimimpään aikaan, jolloin eläimet pääsääntöisesti nukkuvat, onkin temppu sinänsä löytää ne. Sen verran hyvin kuusten alle varjoon piiloutuvat, ja niitä vasikoita saa todellakin etsiä...

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Luonnonhoitolaitumet esittäytyvät, osa 1


VIHELÄ
Seanin lauma on jo toista kesää Säkylän Vihelässä laiduntyössä. Tämä Museovirastonkin huomioima alue on varsinainen luontoparatiisi, jossa on nähtävillä töyhtöhyyppiä, pikkutikkoja ja jopa harmaahaikara. Valtavasti löytyy myös mehiläisiä, ja ei ihme, sillä niin taajaan erilaiset kukat laitumella loistavat.
Niin tuo Museoviraston osuus: alueelta on löytynyt kivikautinen asuinpaikka, ja sieltä on poimittu muun muassa kivikirveen kappale. Varsin historian sävyttämä paikka siis kyseessä.
Seanin laumalle historialliset arvot ovat sivuseikka; jos rouvakolmikolta Ailionora, Muirne ja Dolina asiaa tiedustelee, lienee vetovoimaisin seikka laitumella (siis Seanin lisäksi!) olevan "kylpylä". Tämä ihmissilmiin enemmän tai vähemmän kuraiselta näyttävä vesiallas on paikka, josta rouvat varmimmin löytää, ja siellä seistään vatsa vettä viistäen. Yhdelle laumasta jää vasikoiden vahti, ja muut nautiskelevat veden annista. Hyvin luonnonmukainen menetelmä paarmojen torjuntaan, sillä saviset utareet eivät tuoksu niin voimakkaasti maidolle.
Vihelän laidun jakaantuu etelä- ja pohjoispuoliskoon, joiden väliin sijoittuu metsäisempi osuus, tänä vuonna on etelässä ollut voimakas apilakasvusto, ja pohjoisessa timoteipainotteisempi. Lieneekö apilan houkutus suurempi vai johtuuko seikka mainitusta "kylpylästä", mutta eteläpuolella on lauma enemmän aikaansa viettänyt.
Vihelän laidun on loistava esimerkki jo vuosia jatkuneesta luonnonhoitotyöstä; alue pysyy avoimena; sieltä löytyy lukuisia kasvi- ja eläinlajeja ja lauma viihtyy paikassa erinomaisesti. Se kotiutumisen vauhti, jolla naudat paikkaan asettuivat, oli merkillepantavaa. Aika lokakuulta toukokuun loppuun saattaa olla joillekin pitkä aika, mutta Vihelän porukka löysi kesäpaikkansa tunnelman hetkessä.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Kevätsiirrot alkaneet


Kesän tullen, suon sulaen,lätäköiden lämmitessä, kanervoien kukkiessa
työnnän lehmäni leholle, hatasarvet haavikolle,
missä pyy pesän pitävi, kana lapsen kasvattavi.
Metsän ukko halliparta, kummun kultainen kuningas,
tee tämä sula sovinto, kesärauha rapsakaamme
tänä Jeesuksen kesänä, Luojan suurena suvena.
Ohtoseni, lintuseni,annan rauha raavahille, sontareisille sovinto.
Kun sa kuulet karjan kellon, tunge pääsi turpehesen, työnnä kynsi karvoihisi,
jottei hampahat hajoaisi, eikä leuat lonkuaisi.
Neitsyt Maaria emonen, rakas äiti armollinen,
tule tänne tarvittaissa katsomahan karjoani,kesäisillä käytävillä.
Kun sä katsoit kartanossa, niinp' on katso karjamailla.
(Karjalan emännät)

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kymppi kasassa


Kuukausi sitten syntyi Linsayn Thaleia ja tänään oli vuorossa kevään viimeinen ja 10. vasikka eli Aingelagin Aglaia. Iorcall, Olier, Euphrosyne, Balfour, Duglasina, Eamon, ja Wynda syntyivät kaikki laitumelle, ja vaikka parin kanssa piti tehdä pientä ohjausta ruuan ääreen, sujui homma lähinnä valvonnan ja valvomisen merkeissä. Mutta viime perjantaina (eli sinä perinneperjantaina, josta edellisessä tekstissä kerrottiin) tärähti; vanha konkari Ailionora aloitti vasikoinnin aivan normaalilla rutiinilla iltapäivällä neljän korvilla. Kuka olisi arvannut, että palaisimme takaisin kotiin seuraavan kerran ilta yhdentoista korvilla?
Aipin vasikka oli kyllä komeasti etusorkat edellä tulossa, mutta pää olikin vinossa. Kun sitten erinäisten tuntien jälkeen saatiin kaveri ulos, oli jo sorkka antanut vihjettä - jättikokoinen vasikka huohotti laitumella. Onhan meille jo yli 60 vasikkaa syntynyt, joten tätä syntymäkokokokemusta on päässyt kertymään.Ja sitten kaksikko vierihoitoon pihalle, jossa emolehmä jatkoi vasikan puhdistusta, vaikka itse oli varmasti uupunut moisesta tuntien uurastuksesta. Lypsettiin ternit, ja vasikka pääsi maidon makuun, sillä ymmärrettävästi jättiläisen jalat olivat rajussa kunnossa kiskomisen jäljiltä, eikä kaveri jaksanut pysyä pystyssä. Seuraavana päivänä kävelyn harjoittelu alkoi omatoimisesti, ja erinäisten vinkkien jälkeen alkoi reitti maidon äärellekin löytyä. Yllätys ei ollut, että tälle vasulle lankesi nimi Grant!
Aingealag taas kuin tilannetta tasapainottaakseen hoiti vasikoinnin täysin omatoimisesti, ja nyt onkin aika toivottaa kaikki uudet vasikat mitä lämpimimmin tervetulleeksi, ja toivottaa terveyttää koko karjallemme. Slainthe!

torstai 22. huhtikuuta 2010

Milloin teillä jyrki pidetään?

Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto on mitä mainion opus perinnetavoista kiinnostuneille. Vuosi taapäin oli blogikirjoitus liuhtojen tarpeellisuudesta, ja nyt on tarpeen keskittyä jyrkiin. 23.4. eli Yrjön ja Jyrkin päivä on perinteinen karjan uloslaskupäivä, ja otsikon teksti taas kääntyy muotoon: "Milloin laskette lehmät laitumelle?"

Karjamme antaa vastauksen omalla tavallaan. Niin paali- kuin kuivaheinää eläimille syötetään, mutta ihan kuin uhallakin lähdetään laiduntamaan lumen alta paljastuvaa... Tänä vuonna laiduntaminen alkoi heti huhtikuun ensimmäinen päivä, ja liki päivittäin on tarkastuskierros alueella tehty, josko vihreää syötävää löytyisi. Siinä riittää ohikulkijoilla ihmeteltävää, kun hiehot tapittavat tien reunalla leukoja jauhaen.

Kasvattajan äristessä pitkän talven jälkeistä viileää kevättä on syytä ottaa oppia naudan maailmasta; hyviä asioita löytyy räntäsateessakin, kun sitä oikein etsii. Ja vastustamatta rupeaa hymy karehtimaan kasvattajan kasvoilla.

Viikonlopun ohjelmaksi voikin poimia Vilkunan teoksesta jyrynajon, jolloin juostaan kellot kaulassa laidunmailla susia karkottamassa. Vaikka susista ei näillä kulmilla olekaan ollut havaintoja, voisi toimitus ainakin joltakin osin herättää huomiota naapurustossa. Ensin lumella laiduntavaa karjaa, sitten kellot kaulassa juoksevia kasvattajia. Pitäisiköhän kokeilla?

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Reseptiikkaa, osa 1

Aina välillä on hyvä luoda katsaus mainioon lopputuotteeseen eli Ukkosten Highland -curry, olkaa hyvä:

Maustetahna: 3rkl jauhettua kuminaa, 2 rkl jauhettua korianteria, 2 tl jauhettua fenkolia, 1 tl kurkumaa, 1 tl mietoa chilijauhetta, 6 hienonnettua valkosipulinkynttä, 3 rkl raastettua tai hienonnettua tuoretta inkivääriä ja 2-3 hienonnettua vihreää chiliä sekoitetaan keskenään.

Lisäksi sopivan kokoisen valmistusastian lisäksi tarvitaan:

-lihaa n. 1,5 kg kuutioina tai suikaleina, tähän käy erinomaisesti haudutusta vaativat ruhonosat eikä sitten nyherretä liikaa rasvoja pois

-3 sipulia paloiteltuna, 1 tlk kookosmaitoa, 1 tlk tomaattimurskaa, öljyä ja suolaa (sokeria)

Ja sitten tehdään näin: pannun pohjalle öljyä, ja keskilämmöllä kuullotetaan sipuli, sen perään maustetahna jota kypsennellään hyvä tovi ja nautitaan aromeista. Lämpötilaa kovemmalle, liha pannuun pari kourallista kerrallaan, pyöritellään hyvin ja annetaan hetki paistua erien välillä. Viimeisten lihojen jälkeen kookosmaito, tomaattimurska sekä reilu rkl suolaa ja sitten koko satsin tulisi hautua hissukseen. Ei siis keitetä, vaan haudutellaan 1-2 tuntia, riippuen lihapalojen koosta. Lopuksi kannattaa tarkistaa suola ja makua voi pyöristää parilla ruokalusikallisella sokeria. Nautitaan hyvällä mielellä basmatiriisin ja seuran kera.

Muistakaa seuraavat asiat: useat curryt ovat parhaimmillaan uudelleen lämmitettynä eivätkä ole pakastamisesta moksiskaan, joten kannattaa valmistaa reilusti. Maustetahnan koostumus ei ole kiveen kirjoitettu, eli reippaasti vaan kokeilemaan ja soveltamaan.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

...AND THE AWARD GOES TO...



Ukkonen Highland -akatemia jakaa mainetta ja kunniaa (tällä palkintoseremonialla ei ole mitään yhteyttä muualla mahdollisesti tapahtuviin pystien ojentamisiin.)
Vuoden 'suorastaan aavemaisen samanlainen olemus' -palkinto roolista Minimummeli eli olen kuin emonemo: Lavena Ailionora of Ukkonen (kuvassa, vrt. Biota 15.5.2008)
Vuoden Sean of Ukkonen -palkinto roolista `minustakin tulee iso poika`: Jowan of Ukkonen
Vuoden täydellinen itsesuojeluvaiston puute -palkinto roolista 'kyllä se traktori aina ennenkin on väistänyt: Aingealag Linsay of Ukkonen
Vuoden nakertaja ja äänitehosteet - palkinto suorituksesta 'syön hihaa, pipoa, hanskaa ja kengännauhoja sekä huomautan ja komennan äänekkäästi: Aretha Aingealag of Ukkonen
Vuoden luottamuksen löytyminen eli voit kiivetä alas sieltä puusta ja tulla rapsutettavaksi -palkinto jaetaan: Mavis Bhanna ja Ishbel Muirne of Ukkonen
Vuoden antaa tulla sitä rapsuttelua - palkinto kylkimyyrykäisyydestä jaetaan: Mavis Bhanna ja Ishbel Muirne of Ukkonen
Ja sitten koko porukka sorkalla koreasti.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kundit kunniaan




Highlandejamme tervehtimään tulleet vieraat tapaavat useimmin hiehot ja lehmät vasikoineen, mutta reippaat sonnipoikamme saattavat jäädä näkemättä. Koska poitsut ovat olennainen osa toimintaamme, täytyy niille aina aika ajoin muistaa tehdä profiilin kohotus.
Sonnit ovat toki suoraviivaisempia kuin lehmät ja otsaluun kestävyyden testaaminen naapuriin kuuluu asiaan. Silti on hämmästyttävää katsoa, miten sopuisasti eri-ikäiset ja -kokoiset testosteronihirmut sijoittautuvat samalle paalille ruokailemaan tai juomaan ammeesta. Ja jos kasvattaja on lähimailla, rapsutukseen suorastaan jonotetaan. (Tai ryhmitytään sekalaiseen hellyydenkaipuiseen avomuodostelmaan.)
Sonnien älykkyydellä ei ehkä pääse retostelemaan, mutta rauhallisuus on vertaansa vailla.
Olemme käyttäneet sonneja maisemanhoitoon jo vuosikaudet, ja jos työn alla on oikein paha ryteikkö ovat ne huikean tehokkaita. Kunhan vain annetaan sopivasti aikaa ja työrauhaa, ovat vesakot ja kaislikot muisto vain. Lisäksi sonnien siirto alueelta toiselle on luokiteltava hauskanpitoon, ne tulevat häkkiin yhtenä parvena eivätkä riimutuksesta tai autoajelusta ole moksiskaan.
Kaikesta huolimatta ei sovi tuudittautua yksinkertaisuuden ilmapiiriin - sonnimme ovat kaikki persoonallisuuksia. Ja onkohan helpon elämän taustalla sittenkin piilevä nerous?

maanantai 11. tammikuuta 2010

Ylikuntoa?



On aina yhtä hauska huomata kymmenen vuoden jälkeenkin, että toimintatapoja voi petrata ja uudistuminen ei pääty koskaan. Tällä kertaa riimukoulutuksessa pyrimme mahdollisimman suureen lähikontaktiin, eli alussa rauhoittamaan arastelevaa eläintä silittelyllä rimpuilusta huolimatta. Kun kasvattaja sittemmin oli tullut tutuksi, ei hellittelystä saatu kylliksi, vaikka kiskottiin takkuja mahakarvoista ja otettiin rähmät silmistä.
Gladys ja Aretha kesyyntyivät vauhdilla, vaikkakin Arethan kävely riimussa aina joskus muistutti tuulilasinpyyhkijää pään heiluessa puolelta toiselle. Neidit olivat muutenkin melkoisia persoonia: Are joi ämpäristä maasta, mutta Gladysin ämpäri piti nostaa tuolille, hänkö hyvänen aika kumartelisi. Kävelylenkkejä tehtiin melkein postilaatikolle saakka eikä uuden vuoden pauke tuntunut häiritsevän, ja iltaisin Aren piti aina pussailla riimutustoveria ja kaikkia muitakin lähistöllä olevia Lopulta olimme sitä mieltä, että on aika liittää tytöt hieholaumaan.
Niin tehtiinkin, ja vanhasta tottumuksesta jätimme portin ylälangan auki, jolloin Aretha loikkasi sen yli takaisin pihalle. Pauliina yritti työntää sen pepusta takaisin sisään, jolloin Gladys liittyi toverinsa seuraan. Meillä oli siis kaksi pikkuhiehoa pihalla vapaana, ja muutkin näyttivät haikailevan vapauden perään. Siis portti kiinni, ja tilanne seurantaan: pikkutytöt seurasivat omia jälkiään suuliin, josta isäntä poimi ne riimuun tuosta vaan. Nyt on sitten sekin kokeiltu - yleensä vasta laitumelle päästetyt tulokkaat ovat aluksi niin arkoja ettei pääse edes lähelle. Ja kun riimu on ihan jees, ei sitäkään tarvitse arastella.
Bonus: opettavainen tarina eli noin 24 tuntia myöhemmin:
Olipa kerran kaksi Highland-kasvattajaa jotka tiesivät kaiken kaikesta ja varsinkin vasikoista. Nämä kaksi taapersivat täynnä itseluottamusta hakemaan viimeiset vasikat tuosta vaan. Neljän tunnin päästä, kun kaksi alusvaatekertaa, kolme pipoa ja kahdet villasukat oli hikoiltu läpimäriksi, Martha ja Olivia oli uuvutettu, lassottu, riimutettu, kiskottu peräkärryyn ja tuotu pihaan. Nyt on jälleen rauha maassa eikä kaunaa tunnuta kantavan. Sen pituinen se.