WHO'S NUMBER ONE ?

WHO'S NUMBER ONE ?
WHO'S NUMBER ONE ?

tiistai 4. joulukuuta 2012

Muutoksen tuulet



Liki yhdessä yössä iski talvi hurjien tuulien saattelemana, ja kuten kuvaan sopii paukkupakkasten muodossa. Elohopea on painunut reilusti 20 miinusasteen puolelle, ja nyt keikutaan 15 pakkasasteen tietämillä. Kurakauden voi siis melkein julistaa päättyneeksi, vaikka aivan kaikki laidunalueet eivät vielä olekaan kokonaan jäätyneet. Kun tästä kosteasta säästä on jaksanut kertyä omakohtaista kokemusta, voi myös tueksi kertoa faktaa eli Suomen top3 sateisimmat vuodet 50 vuoden aikana ovat 1962, 1981 ja 2012. Todennäköisyys vastaavan koittamiseen ihan lähiaikoina onkin onneksi vähäinen.
Kuluvan vuoden aikana on mieleen usein palannut yksi niistä olennaisista toteamuksista, joita maaseudulle muuttaessamme saimme: "On pärjättävä yksin ja on pärjättävä kaksin". Kun näin ilmastollisesti rankka vuosi koittaa, on vaikea löytää ihmistä, jonka kanssa tunnelmia jakaisi. Toki jokainen maajussi ja -jaana asian tietää, mutta siihen aihe lähinnä jää. Kantturoiden kanssa voi aina aihetta sivuta, taitavia kuuntelijoita kun ovat, mutta se palautteen saaminen on vähän niin ja näin.
Onneksi on puoliso; hän tietää mitä on koettu ja miten eteenpäin. Koska mennyttä ei voi muuttaa, voi siitä ottaa oppia ja katsoa miten viedään asioita eteenpäin.
Talvikauden käynnistyttyä tutut rutiinit ovat myös alkaneet torpan lämmityksineen ja lumitöineen; pian edessä ovat myös vasikoiden riimukoulutukset. Eläinten ruokinta toi sen mitä jo tiedettiin, tuorerehupaalit ovat jäätyneet pakkasten myötä, joten hauista pääsee vahvistamaan niiden hajottamistyössä - luonnon kuntosali.
Kirjallinen työ karjankasvattajan arjesta vetäytyy tauolle, ja onkin aika toivottaa itse kullekin TOIVEIDENTÄYTEISTÄ VUOTTA 2013!

torstai 22. marraskuuta 2012

Irti arjesta, irti karjasta



Ympärivuotisesti ulkona käyskentelevän karjan kanssa on ympärivuorokautisesti kiinni lähes vuoden ympäri. Hetkittäiset irtiotot ulkomaanmatkojen muodossa tuovat tervetullutta vaihtelua arjen rutiineihin, mutta ei matkoja voi monestakaan syystä useasti toteuttaa. Irtiottoihin tulee siis löytää muista konsteja, joista kirjat, elokuvat, musiikki ovat todellista tajunnanvirtaa.
Kirjailijoista kuluneena vuonna ovat mielikuvitusmatkoja tarjonneet niin Carson McCullers, John Le Carre ja uskomaton tarinantykittäjä Flannery O'Connor.
Musiikillista nautintoa ovat tuoneet Roy Hamiltonin baritoni, Rene Papen bassobaritoni ja kerrassaan lumoava soul-brother Eli Reed. Kyllä näiden (ja niin monen muun) äänen äärellä on voinut arjen murheet hetkeksi unohtaa. Tai vaikkapa saada voimaa uusiin ponnistuksiin; meillähän on tapana soittaa voima-biisi niinä aamuina, jolloin eläinten siirrot talvi- tai kesälaitumille käynnistyvät.
Ja sitten ne elokuvat; tunnettu tosiasia on että nykyelokuvan suurin kimallusshow eli Oscar-gaala katsotaan tässä perheessä suorana ja seuraava päivä on sen mukaisesti kulkeva sumussa, mutta elokuvallinen rakkaus kohdistuu ensisijaisesta vanhoihin filmeihin eli vuosikymmeniin 1920-luvulta 1970-luvulle. Eloon ja oloon saa valtavasti uutta hyvän elokuvan nähdessään, ja tietenkin niitä totaalisia lempiteoksia katsotaan uudelleen ja uudelleen. Elokuvat saavat myös yhtymäkohtia karjankasvattajan arkeen kuten hiljattain nähdyssä Fred Zinnemannin teoksessa Maankiertäjät (1960) todetaan: "Naama rutussa, tukka takussa ja omat ajatukset vähissä". Deborah Kerrin näyttelemän Idan ja emännän välillä on suora yhteys. Onko siis omakin elämä karjan äärellä yhdenlaista elokuvaa?

tiistai 6. marraskuuta 2012

Aina mahtuu



Talviruokintakausi on sen verran pitkä, että aikaa eläinten tarkkailuun ja niiden käytöksen seuraamiseen jää mainiosti. Josko osaavat nuo karvapallerot aina välillä yllättää, on varmasti joukko jota lutuisemmaksi eläin ei voi mennä, eli sonnipojat iällä 1-2 vuotta.
Ei silti, ettei aina välillä ole hyvä hakata otsaluita vastakkain, pitäähän järjestys olla ja liikunta(?) tekee hyvää, mutta kun tälle joukolle iskee heinäpaalin keskelle, sen kimppuun mahtuu niin monta kuin vain fyysiset ulottuvuudet antavat myöten. Lisäksi, kun seuraa lehmien - lievästi sanottuna - omanarvontuntoista käyttäytymistä tai hiehojen hormonipiikkejä, sonnien koulupihamainen nahistelu on melkein sympaattista.
Ukkosten tilalla on sonneja kehuttu aiemminkin, eikä syyttä: koska siirtelemme eläimiämme keväisin ja syksyisin, esitämme aina hartaan toiveen asioiden sujumisesta joutuisasti. Tänä vuonna molempina ajankohtina pojat tulivat kiinniottohäkkiin sellaista vauhtia, ettei riimutuksessa ja lastauksessa meinannut pysyä perässä. Koko touhu ei tuntunut edes aiheuttavan sen kummempia paineita, ja nyt talven lähestyessä pojat ovat niin seurallisia ja uteliaita kuin vain voi olla.
Ja kun elopaino kasvaa ja otteet välillä lajitoveria kohtaan kovenevat tarkkailijan näkövinkkelistä, kasvattajaa tervehditään aina lempeästi.
Sitten taas kun elopainoa on enemmän, sen liian rakkauden kanssa saa aina vähän katsoa taakseen, isot eläimet liikkuvat hämmästyttävän hiljaa ja sonni ei puhu eikä pussaa, mutta tulee kyllä kovin lähelle.

torstai 4. lokakuuta 2012

Eläinten päivän toivomus ja toivotus



Ulkona pidettävästä karjasta ja sen hyvinvoinnista on asiaa riittänyt. Kuluva vuosi on kuitenkin osoittanut, että haasteet voivat kasautua yhden ja vain yhden asian, sään, johdosta. Vuoden 2011 marraskuu näyttäytyi hyvin tyypillisenä syyssäänä: sadetta riitti ja karjan talvilaitumet alkoivat kuraantua. Lohduttauduimme suuntaamalla ajatuksia tulevaan. Kyllä taas lumen ja pakkasen myötä helpottaa, ja isännän ei tarvitse traktoria akseleita myötä kurassa ajaa. Toisin kävi ja talvi osoittautui erittäin haasteelliseksi, ja ajot venyivät kun heinäpaalien lisäksi maahan pudotettiin kuiviketta. Ihmeellisesti eläimet aina kuivia lepopaikkoja laitumelta löysivät. Lohduttauduimme jälleen suuntaamalla ajatuksia tulevaan; kevät se helpotuksen tuo. Toisin kävi ja sadetta riitti vallan yli tarpeen, ja vasikointijärjestelyjä tehtiin lukuisin tavoin.
Lohduttauduimme suuntaamalla katseen tulevaan; kesä on aina kesä. Karjan jalkautuessa neljälle eri luonnonlaitumelle helpotus oli suuri; nyt on eläimillä loisto-olot, ja vieläkin laidunkausi kahdella luonnonlaitumella jatkuu. Eivät ole sateet alueita kuranneet, mutta huolia ne taas toivat. Milloin kerätään tuorerehupaalit eli eläinten talviruoka? Sadepäivistä huolimatta korjuuseen päästiin, tosin tavallista myöhemmin. Ja koska poutapäiviä oli niukasti, ei heinä ole täysin kuivaa, ja pakkasten tullessa riittää töitä jäisien paalien hajottamisessa.
Nyt syksyn koitettua ja sateiden jälleen jatkuessa nousee yksi toivomus ylitse muiden. Toivomus, että seuraavana eläinten päivänä kerron talvesta, jolloin lunta ja pakkasta oli sopivasti. Kevät, jolloin aurinko kuivattaa laidunta ja kevätpurot solisevat. Kesä, jolloin sadetta saadaan juuri riittävästi, mutta ei yhtään liikaa, ja tietenkin lämpöä riittää.
Eläinten(kin) päivänä ajatukset liikkuvat lukuisissa niihin liittyvissä seikoissa. Kuten siinä, miten hyvin karja kuluneesta vuodesta on selvinnyt. Ihmeellinen rotu tuo Highland on.
Toivotus taas kulkee kysymyksen muodossa, sillä eittämättä hämmästelyä riittää. Voiko siitä olla jo päivälleen 20 vuotta, kun kihlauduimme?

torstai 13. syyskuuta 2012

Jotakin aivan uutta


Tekstiemme aiheet ovat liikkuneet tiiviisti karvalehmissämme, luonnonlaiduntamisessa, vierailijoissa ja väliin on sujahtanut ruokareseptikin. Onhan blogimme nimi jo velvoittanut eli pääosassa karja.
Nyt on aika esitellä uusi nimi eli Juha Markula, jonka aikaansaannoksia voi oheisesta kuvasta ihailla. Edelleen kuitenkin pysymme tiiviisti karjassa, sillä Juhan korujen raaka-aine on Highlandin sarvi. Miten uskomattoman upeaa siitä saakaan aikaan! Aivan viehättävä on myös kenkälusikka tai vaikkapa sormus. Sarvi taipuu moneksi osaavissa käsissä.
Jos kiinnostus omaan sarvesta valmistettuun tuotteeseen syntyy, yhteystiedot ovat kauttamme saatavilla.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin ota meihin yhteyttä ja pystytä sinne laidun.
Ukkonen Highland Cattle on jo reilut kymmenen vuotta pyrkinyt edistämään luonnonlaidunnuksen riemusanomaa, ja vuosien kokemusten jälkeen pidämme toimintaa erittäin arvokkana. Sillä ei ole ainoastaan vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja eläinten hyvinvointiin, vaan myöskin sosiaalinen merkitys. Mikä voisi olla rauhoittavampaa katseltavaa kuin märehtivä karvalehmä tai missä silmä lepäisi paremmin kuin leppoisan lammaslauman perkaamassa niityssä?
Meillä ihmisillä on silti kortemme kannettavana yhteiseen kekoon, ja tähän tähtää WWF:n ja Tapion hanke, jolla pyritään ennallistamaan puustoisia perinneympäristöjä, ja emäntä Pauliina toimiin hankkeen virallisena neuvojana käytännön asioiden suhteen.
Jos sinulla on eläimiä laiduntamaan, alueita joita toivoisit kunnostuksen piiriin tai sitten jotain tiedustelemista hankkeen tiimoilta, soittele tai lähetä vaikkpa sähköposti, nin katsomme kuinka voimme auttaa.
Hankkeesta lisää verkkosivulla:www.metsalaidun.fi

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Arvovieraita laitumella

Ukkonen Highland Cattle sai ylpeänä esitellä Säkylän luonnonhoitokohdettaan ympäristöministeri Ville Niinistölle tämän vieraillessa Satakunnassa. Pieni tihkusade ei laidunvisiittiä juurikaan haitannut; alue ja sillä laiduntavat eläimet herättivät runsaan keskustelun, joka sivusi maatalouskäytäntöjä ja ympäristökysymyksiä sekä tämän päivän Suomessa että tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Itse eläimet suhtautuivat vieraisiin vallan erilaisin tavoin : Gladys seurasi moista touhua puun takaa kurkistellen ja Aingealag ei märehtimiseltään malttanut nousta pystyyn (minä en nouse, minä olen ollut Cosmopolitanissa) Sen sijaan parivaljakko  Mavis / Eamon vaikutti hivenen kiinnostuneemmalta: sonnin tapaan Eamon ensin märehti tovin, sitten askel lähemmäs, sitten taas rauhallista märehdintää - ehkä parin tunnin päästä se olisi jo ollut ihan vieressä. Mavis sen sijaan tohotti paikalle tyyliin: jaahas, keitäs täällä on eli kyllä arvonsa tunteva lehmäkaunotar arvovieraat tunnistaa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Nouse lemmen junaan


 Jälleen siis koitti aika, jolloin varmistetaan ensi kevään jälkikasvu eli siitossonnit: töihin mars! Tavoillemme uskollisena emot jaettiin kahteen sopivaan ryhmään, joista kumpikin sai oman pullistelijansa.
Tänä kesänä ensimmäistä kertaa vaativiin hommiin ryhtyi Eamon of Ukkonen, joka on vasta reilun parin vuoden ikäinen, mutta jolta odotetaan paljon. Kuten kuvistakin näkyy, poitsu on sekä toimelias että hyväraaminen, kiltti kuin saapas ja söpö kuin pussillinen marsuja. Ensi keväänä sitten nähdään uurastuksen tulos.
Vanha konkarisonnimme Sean kuitenkin tarjosi ihmetyksen aihetta siitä, kuinka vuosien kokemus todellakin tuottaa tulosta. Jo muutaman päivän ajan körmy oli silmäillyt kaihoisasti kaukaisuuteen ja päästänyt vienon mylvähdyksenkin silloin tällöin. Siirron hetkellä olimme valmistautuneet normaaliin käytäntöön: houkutellaan häkkiin, riimutetaan, vedetään peräkärryyn ja niin poispäin, mutta Sean oli tilanteen tasalla.
Samalla kun siirtokalusto saatiin paikalleen, ilmestyi nurkan takaa valtava pää hivenen kallellaan viestien: eikös mennä jo? Hädin tuskin ehdittiin laittaa riimua, kun Sean jo käveli peräkärryyn tyynen rauhallisesti ja seisahtui odottamaan kyydityksen alkua. Pikku ajomatka, luukut auki ja rouvien luo vanhaan malliin rinta röyhyllä. Siitä se taas alkaa!